Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Orgasmin metsästys

Nainen:

Tavallinen seksi on aliarvostettua. Harrastamme hiljaista seksiä lasten ollessa kotona ja hieman äänekkäämpää seksiä kahdestaan ollessamme. Oceansoul kirjoitti omassa blogissaan tavallisesta seksistä ja orgasmin saavuttamisesta. Hyvä aihe, josta ajattelimme kirjoittaa oman näkemyksemme täällä.

Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa - toki olemme vasta alkutaipaleella, jos vertaa suhteen kestoa edellisten suhteiden kestoihin. Seksiä olemme harrastaneet kohtalaisen runsaasti, eikä kyllästymisen merkkejä ole ilmassa. Ennemminkin tuntuu, että seksi paranee suhteen vanhetessa. Suhteen alusta saakka seksistä on puhuttu, kerrottu mistä pidetään ja mitä halutaan. Avoimmuus on toiminut jopa esileikkinä - toisen kertomukset tai toiveet luovat mielikuvia, jotka saavat oikean vireen aikaiseksi.

Mutta nyt siihen asiaan - millaista seksiä, millä tavoin ja millainen orgasmi. Olen aina vannonut klitorisorgasmin nimeen. Se oli ensimmäinen orgasmi minkä sain ja minkä kuvittelin olevan ainoa orgasmi minkä kykenen saamaan. Aikaisemmin sain vain klitoriksen kautta ja muu tuntui jyystämiseltä. Tämä siis ennen nykyistä suhdettani.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, keskustelut seksistä ovat olleet avainasemassa. Olemme kertoneet toisillemme epäonnistumista, kännisekoiluista, ekoista kerroista ja kokeiluista. Puhe on tuntunut täysin luonnolliselta, eikä mitään keskustelun aihetta ole tarvinnut hävetä tai pelätä. Omalla kohdallani tällä on varmasti ollut suuri merkitys sille, että luottamukseni puolisooni on kasvanut ja tätä myöden oma antautumiseni lisääntynyt. En häpeile vartaloani, enkä mieti miltä näytän vaan keskityn nauttimaan.

Aloitellessamme seksiä, mieheni ei ymmärtänyt klitoriksen merkitystä, enkä minä sormettamisen ihanuutta. Pikkuhiljaa pääsimme jyvälle toistemme tavoista harrastaa seksiä. Muistan kuinka ensimmäisen kerran saavutin emätinorgasmin. Olin ratsastanut mieheni päällä ja hieronut samalla klitoristani mieheni penikseen. Samalla kun sain itselleni tutun klitorisorgasmin, saavutin myös emätinorgasmin. Huima tunne - oppia vielä tässä iässä uusia temppuja. Emätinorgasmin saan nykyisin melko helpostikin. Saavutettuani orgasmin klitoriksen kautta, sormettaa mieheni minut huipulle myös emättimen kautta. Nykyisin niin helppoa ja niin nautinnollista.

Mieheni kyseli jossain kohtaa sängyssä maatessamme, olenko koskaan squirtannut. En ollut ja totesin, etten tähän todellakaan kykene. Muutaman harjoituskerran jälkeen (saattoi niitä kertoja olla useampikin), roiskin ja kunnolla. Nykyään sekään ei ole enää vaikeaa - voin roiskia lähes jokaisen seksikerran aikana, tosin se vaatii kunnon kiihottumista ja ehkä jo jonkin orgasmin alleen onnistuakseen.

Yksi parhaista asennoista on mielestäni se, kun mieheni makaa kyljellään ja minä selälläni peppu häneen päin – niin, että hän saa peniksensä sisääni ja voi samalla kosketella klitoristani. Tässä asennossa saan mahtavan orgasmin niin klitoriksen kuin emättimenkin kautta. Saan vielä orgasmin mieheni pannessa minua ja jos hän vielä tultuaan työntää sormet sisääni saan orgasmin, joka saa minut squirttaamaan.

Niin ja orgasmien määrä on kasvanut. Ennen tyydyin yhteen klitorista hivelemällä saavutettuun orgasmiin. Nyt orgasmeja tulee lähes poikkeuksetta kahdesta kuuteen. Kuudennen kohdalla voimat on jo totaalisesti käytetty ja uni tulee varmasti. Mikä on saanut aikaa muutoksia kyvyssäni nauttia seksistä? Ehkä tunne, ehkä suunnaton luottamus puolisoani kohtaan, ehkä avoimuus – ehdottomasti puolisoni sormet ja taito rakastaa!

Mies:

Nykyinen puolisoni saavutti elämänsä ensimmäisen emätinorgasmin (ainakin omien sanojensa mukaan) pari vuotta sitten kun olimme harjoitelleet yhteistä seksiä vajaat sata kertaa (tänään luku on 984). Tämä tietenkin hiveli minun miehistä itsetuntoani, mutta se on myös tuonut valtavan paljon sisältöä seksiimme. Nyt hän saa 2-6 orgasmia joka kerta kun harrastamme seksiä ja minä nautin jokaisesta vähintään yhtä paljon kuin hän.
Jokainen on tietenkin yksilöllinen, eikä tarkoitukseni ole neuvoa, mutta kerron meidän kokemuksia orgasmien löytämisestä ja jos hyvä tuuri käy, niin niistä voi olla apua muillekin.

Kokemuksemme mukaan emätinorgasmi on herkimmillään juuri klitorisorgasmin jälkeen ja ensimmäiset emätinorgasmit tulivatkin juuri sormettamalla klitorisorgasmin perään. Meidän tapauksessa avain emätinorgasmiin sormilla on sormien koukistaminen kohti emättimen etuyläosaa ja sitten käden edestakainen liike, siten että emättimen yläosaa ”vedetään” ikään kuin kohti klitorista sisäpuolelta käsin. Tämän voi tehdä melko rajusti suoraan klitorisorgasmin perään jolloin emätinorgasmi tulee muutamissa sekunneissa. Tämän jälkeen puolisoni tykkää myös kovaa panemisesta ja orgasmeja alkaa tulla parhaimmillaan aika nopealla tahdilla sarjana. Miehen (tai ainakin minun) näkökulmasta tämä on äärimmäisen kiihottavaa, sillä mikään ei kiihota niin paljon kun naisen orgasmi.

Pitkään toistimme tuota samaa kuviota, jossa ensin sormetetaan tai nuollaan klitorikselle orgasmi ja sitten sormilla emätinorgasmi, jonka jälkeen yhdyntää vaihtelevissa asennoissa. Sittemmin päädyimme kokeilemaan klitoriksen stimulointia samaan aikaan kun olemme yhdynnässä. Se on monessa asennossa melko hankalaa, mutta ensimmäisen kerran se jotenkin onnistui lusikassa. Siinä kuitenkin klitorista hierova käsi on melko hankalassa asennossa pidemmän päälle. Yhtäaikaisen klitoriksen stimuloinnin ja yhdynnän ehdoton huippu on ns. tuplaorgasmi, jossa klitoris ja emätin laukeaa yhtä aikaa. Tunne oli niin mahtava, että oli pakko kokeilla erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa tuo yhtäaikainen toiminta ergonomisemmin. Erilaisten kokeilujen jälkeen löytyi muutama tapa tämän tuplaorgasmin toteutukseen.

Yksi on asento, jossa nainen makaa selällään, toinen jalka suorana ja toinen jalka koukistettuna ylös ja sivulle. Tässä asennossa mies pääsee kyljellään sivusta työntymään sisään laittamalla toisen jalan naisen suoran jalan yli. Samalla käsi pääsee helposti hyväilemään klitorista. Asento on myös visuaalisesti kiihottava ja toisella kädellä voi hyväillä samalla rintoja.

Toinen tapa on normaali polviasento, jossa mies on polvillaan ja nainen selällään. Tässä nainen hyväilee itse omaa klitoristaan. Tämä on ainakin minusta erittäin kiihottava asento, kun voi katsoa omaa sisään työntymistä ja naisen masturbointia samaan aikaan.

Kolmannessa asennossa työt jää naiselle kokonaan, eli nainen on päällä ja mies selällään naisen sisällä. Nainen hieroo klitoristaan peniksen vartta ja /tai miehen häpyluuta vasten ja samalla penis liikkuu sisällä kuin itsestään. Mies voi myös painaa jonkin verran vastaan sekä ohjata ja antaa vauhtia lantiolle käsillään samalla pyllyä puristaen.

Kaikissa lopputuloksena on nykyään mahtava tuplaorgasmi, jonka soisin mielelläni jokaiselle pariskunnalle.

Kokemuksia?


6 kommenttia:

  1. Ihanaa ja onnea teille kahdelle onnelliselle! Täytyy myöntää, että kateeksi käy. Kumpa saisin mieheni lukemaan tämän postauksen. Tuota ekaa asentoa en ihan tajunnut. Kumpi jalka on koukussa, miehen puoleinen? Kirjoitat, että mies tulee sisään sivusta. Ai takaa, pepun puolelta? Täytyy varmaan kokeilla asentoa käytännössä. Jospa sitten tajuaisin.
    - Ruhtinatar -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger Jalkojen välistä sanoi...
      Kiitos! Ei orgasmin saaminen ole aina ollut helppoa täälläkään päässä :) Mieheni kanssa olemme kuitenkin päättäneet keskustella ja kokeilla - samalla on tullut vahingossa keksittyä asentoja, joissa seksistä on saanut enemmän irti.

      http://sex.sofeminine.co.uk/relationships/album856252/sex-positions-kamasutra-sex-positions-0.html#p97

      Tuota kuvaa yritin selittää sanallisesti :) Olemme hieman muokanneet asentoa. Itse laitan oikean jalan miehen jalkojen välistä ja vasemman jalan kuten kuvassa tai vaihtoehtoisesti miehen olkapäälle eli sille olkapäälle, joka on vasten sänkyä, jalka siis lepää sängyllä - tosin aika venyneessä asennossa :)

      Nautinnollisia kokeiluhetkiä!

      JV/Nainen

      Poista
    2. No nyt tajusin, kun näin kuvan. Pelkän tekstin perusteella sain vähän erilaisen kuvan.
      - Ruhtinatar -

      Poista
  2. Squirttaaminen on mielenkiintoinen ilmiö kyllä. Monenkohan on mahdollista siinä onnistua... meinaan että onko periaatteessa kaikille naisille mahdollista vai riippuuko täysin jostain fyysisistä jutuista. Sama myös esim. emätinorgasmien suhteen, että onko se vain oppimisesta kiinni (että löytää oikeat tavat hyväillä ja että psyykkiset tekijät ei estä orgasmia) vai onko naisia, joilla se ei edes ole fyysisistä syistä mahdollista.

    Näin erilaisiin orgasmeihin liittyen, mites teidän suhteessanne on miehen kohdalla: saako orgasmeja pepun kautta eli eturauhasta hyväilemällä? Tai oletteko edes kokeilleet? :P

    VastaaPoista
  3. Squirttaaminen on mielenkiintoinen ilmiö! Itse uskoin, etteivät kaikki naiset tähän kykene ja itse kuulun niiden joukkoon, joilta se ei luonnistu. Toisin kuitenkin kävi :). Omalla kohdallani luottamuksen lisääntyminen ja kontrollista irti päästäminen, toivat onnistumisen. Toki myös mieheni taito käyttää sormiaan :) Laitan tuohon vielä linkin missä annetaan vinkkejä squirttaamisen saavuttamiseksi.

    http://www.seksitreffit.info/squirttaus-naisen-ejakulaatio/

    Mieheni kanssa on metsästetty orgasmia myös eturauhasta hyväilemällä - metsästys jatkuu :)

    JV/ Nainen

    VastaaPoista
  4. Teillä kaikilla on ihania kokemusia,kaikki ne oppii kymmeniä kertoja harjoittelemalla.Minä pidän peppu orgasmis ja samalla nainesen klitorista hyväilemällä hän saa orgun ja joskus jopa sgritit.Hyvää jatkoa ja panemisin,

    VastaaPoista