Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Onko ihastuminen pettämistä?

Mieheni kirjoitus pettämisestä on herättänyt keskustelua pettämisestä itsessään sekä siitä, voiko hyvässä parisuhteessa elävä ihastua ulkopuoliseen henkilöön. Ihastuminen on ihana tunne – paitsi jos on parisuhteessa. Rakkaudeksi sivustolla sanotaan, että ihastuminen voi olla suhteen varoitusmerkki tai ohimenevä tunnetila. Siihen, kuinka paljon ihastus ulottuu parisuhteeseen, voi itse vaikuttaa.

Artikkelin mukaan parisuhteen ulkopuoliset ihastukset ovat hyvin tavallisia etenkin pitkissä suhteissa -  mistä varatun ihmisen ihastus sitten kertoo? Onko ihastuminen merkki epätyydyttävästä parisuhteesta vai vaan ohimenevästä ihastuksesta. Seksuaaliterapeutin mukaan merkittävintä on se, miten ihastukseen itse suhtautuu ja mitä ihastuksen kanssa lähtee tekemään.

Ihastumisen taustalla on usein tiedostamaton toive tulla rakastetuksi. Tämän voin allekirjoittaa. Kuten olen jo monta kertaa kirjoittanut, itselläni halu tulla näkyväksi naisena, halu tulla näkyväksi seksuaalisena olentona aiheutti ihastusta suhteen ulkopuoliseen ihmiseen. Itse en ihastuessani halunnut rakastua tai lähteä hakemaan uutta parisuhdetta. Näinkin voi joissakin tapauksissa olla. 

Ihastuminen on kuitenkin rakkauden ensiaskel ja mahdollistaa uuden parisuhteen alkamisen. Ihastuessani toiseen elin lapsiperheen arkea kiireineen ja murheineen. Olin aina kantanut vastuun perheen arjen pyörittämisestä, lasten hyvinvoinnista sekä asioiden sujumisesta. Tässä arjen harmaudessa uuden ihmisen osoittama kiinnostus edesauttoi ihastumista. En päästänyt ihastumista sen pidemmälle - viestejä vaihdettiin ja muutaman kerran nähtiin. Mikäli puolisoni olisi tämän tiennyt, olisi suhteen elvyttäminen ollut haastavaa.

Ihastuessani toiseen ihmiseen mietin myös syitä ihastumiselle. Itselläni se oli klassisesti tyydyttävän parisuhteen puuttuminen ja sen myötä syntynyt seksuaalinen turhautuminen. Ihastumista edesauttoi myös yksinäisyyden ja pettymyksen tunteet. Vaikka elin parisuhteessa, tunsin olevani yksin. Emme keskustelleet, emme jakaneet arkeamme - sängystä puhumattakaan. 

Saatoin kaivata myös muutosta harmaaseen arkeen ja romanttisissa kuvitelmissa ajattelin ihastukseni sen muutoksen tuovan. Ihastumiseni toiseen ihmiseen oli ohimenevä ja merkityksetön asia, johon ei liittynyt suurta tunnelatausta, mutta joka paljastuessaan olisi rikkonut senkin vähän, mitä jäljellä oli. Parisuhteessa eläessä ihastumisen tunnetta varjostaa myös syyllisyys ja häpeä. Näin myös minulla.

Minulla ei ollut rohkeutta kertoa ihastuksesta silloisessa puolisolleni vaikka asian esiin tuominen olisi voinut auttaa parisuhdetta syövien asioiden selvittämisessä. Kykenin tuolloin kuitenkin valitsemaan elämän, johon olin sitoutunut, enkä antanut romanttisten kuvitelmien särkeä liittoani. 

Tutkimusten mukaan en ole ollut yksin ihastumisen tunteen kanssa. Suhdesopan gallupin mukaan jopa 70 prosenttia myöntää ihastuneensa parisuhteessa ollessaan toiseen ihmiseen - jotkut jopa useamman kerran. Arkiseksi muuttunut parisuhde ei antanut riittävästi elämyksiä ja sitä jännityksen tunnetta, jota ihastunut ihminen kokee. Ihastuminen on luonnollista. Maailmassa on lukemattomia ihastuttavia ihmisiä. Elämässäni on ollut jaksoja, jolloin kaipasin helpotusta tai muutosta elämääni. Ihastus oli merkki siitä.

Jokainen johonkuhun ihastunut tietää kuinka ihanaa on saada viestejä ihastuksen kohteelta, vihjailla - tuntea, että joku on kiinnostunut juuri sinusta kaikkine virheinesi ja puutteinesi. Olla jakamattoman huomion keskipisteenä. Tämän tunteen olen saanut kokea vielä uudelleen, tällä kertaa niin, ettei ihastumista ole tarvinnut kieltää ja tunteen on voinut antaa kehittyä rakkaudeksi.

Ihastuminen on siis mielestäni merkki siitä, että parisuhteesta puuttuu jotain - joko kokonaan alun perinkin tai sitten tilapäisesti.

Joskus vaihtamalla paranee ja ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Nykyisin viestit kulkevat aina erossa olessamme, jopa työpäiväivän aikana. Viestien sisältö on muuttunut pikkutuhmasta tuhmaan. Viesteissä voi olla kanakeiton resepti tai kuvaus siitä millaista seksiä illalla harrastetaan. Olemme myös tehneet sopimuksen puhumisesta - arkea ei päästetä parisuhteen väliin. Arjessaan tulee olla hetkiä kahdenkeskiselle ajalle, kosketukselle, toisen huomioimiselle. On ihanaa ihastua parisuhteessa omaan puolisoon - päivittäin.

1 kommentti: