Naisen kanssa

Välillä saan kuulla puolisoltani kuinka epääloginen tai -johdonmukainen olen, miten en ymmärrä miehen ajatuksen juoksua tai teen asioista liian monimutkaisia ajattelemalla liian tunnepitoisesti - puhdasta järkeä peliin ja mutkat suoriksi!

Millaista sitten elämä naisena on? Miesten mielestä naiset saavat olla luvalla höpsöjä, kun taas mieheltä vaaditaan osaamista ja tietoa. Miesten mielestä myös naisten saama orgasmi on parempi kuin miesten - no, miten tästä voisi olla erimieltä, jos nainen voi saada useita orgasmeja yhdynnän aikana miehen yhtä vastaan. Jotkut miehet ovat kaipailleet itselleen myös rintoja, haluaisivat raukat kokeilla miltä ne rinnat tuntuisi omistaa. No, kokeilepa pitää rintoja ahdettuna liiveihin tai urheillessa, jolloin ne hölskyvät puolelta toiselle ja ylhäältä alas - siis niillä, joilla rinnat on.

Mikä on sitten naisellista ja mikä tekee naisesta naisen? Ne rinnat ja höpsähtänyt ajatusmaailmako? Mielestäni naisen tunnusmerkkeja on loistava organisointikyky, kyky pitää kaikki langat käsissä, löytää kadonneet tavarat ja keksiä ratkaisuja päivittäisiin pulmiin, joita perheen muiden jäsenten eteen sattuu tulemaan. Silloin on turha valittaa keinoista, joilla näihin ratkaisuihin päädytään - kaikki keinot ovat sallittuja ja koiran pureskeleman seinän voi paikata kaurapuurolla tai naulan vetää seinästä hampaillaan.

Ysätäväpiirissäni on paljon naisia, jotka käyvät töissä, pitävät kodin järjestyksessä, hoitavat lasten harrastukset ja siihen vielä lemmikkieläimetkin - miehestä puhumattakaan. Aina löytyy aikaa kaikille. Jos nainen nyt joskus kurtistaa kulmiaan miehen ilmoittaessa firman juhlista tai poikien lätkäillasta tai jos joskus tulee sanottua siitä hammastahnatuubin puristamisesta tai vessan renkaan alaslaittamisesta, ei siitä kannata ottaa itseensä. Se on vain rakkautta - miehen huomioimista ja miehestä huolehtimista.

Joskus harvoin kun nainen lähtee tuulettumaan tyttökavereidensa kanssa ja mies jää valmistamaan ruokaa lapsille, joutuu nainen pitämään ohjia käsissään puhelimitse. Turha miehen on loukkaantua niistä viesteissä, jossa neuvotaan kuinka hellan saa päälle tai mihin asteeseen pizza laitetaan uuniin - ja muistaahan mies ennen uuninlämmittämistä ottaa Hackmanin perintöpaistinpannut pois uunista, jottei kahvat sula ja teflon mene pilalle. Ja ruoan jälkeen tulee pöydän pinnan kiiltää - vahaa löytyy keittiön kaapista, siitä teräkselle tarkoitetun pesuaineen vierestä.

Lasten yöpuvut löytyvät tyynyn alta ja iltasaduksi luetaan sivulta 105 eteen päin - ei kuitenkaan liian pitkälle, jotta uniaika ei mene ohi ja nukahtaminen veny. Missään nimessä lapsille ei saa syöttää karkkia tai antaa sokeripitoisia mehuja, limuista puhumattakaan, eikä lapset saa katsoa illan elokuvaa Tv:stä. Tietokone ja pelikone tulee sulkea hyvissä ajoin ja miehen tulee myös huolehtia, ettei ruutuaikaa tule liikaa.

Mitä naiset sitten puhuvat tyttöjenillassa? No, tietysti miehistään - kuinka pentti heitti maitopurkin sekajätteisiin, eikä huuhtonut lautastaan ennen tiskikoneeseen laittoa. Ja entäs sitten ne vaatteet, joita roikkuu joka tuolin selkämyksellä ja oven rivassa - mihis se raukka joutuisi, jos ei olisi naista pitämässä huolta. Eivätkä lapsetkaan selviäisi koulunkäynnistä, jos nainen ei olisi lukemassa kokeisiin tai auttamassa läksyissä, huolehtimassa että liikuntapussi on mukana - ei pena osaa sitä(kään) pakata.

Nainen myös kertoo ystävilleen kuinka pena olisi käskenyt häntä pukeutumaan sinisiin farkkuihin ja ruskeisiin saappaisiin mustien housujen ja saappaiden sijaan. Toki mies raukalta pitää kysyä neuvoa kiperiin vaatepulmiin, mutta eihän se todellisuudessa ymmärrä naisten vaatetuksen päälle mitään, miten lie aikoinaan matkaan tarttuneenkin.

Onko naisen elämä sittenkään vain ohjeiden antamista ja perheen pyörittämistä? Itselläni on kahdenlaista kokemusta naisena olemisesta arjessa. Aiemmassa suhteessa pidin kiinni kaikista ohjaksista, mikään ei onnistunut, mikäli en sitä itse hoitanut - sain tehdä kaiken, huolehtia kaikesta ja pikkuhiljaa päättää myös kaikesta. Nykyisin tilanne on toinen, kotityöt ja vastuu jaetaan - se hoitaa, joka ehtii ja jos kumpikaan ei ehdi, tehdään asiat myöhemmin. Mielestäni parisuhteen ja perheen arjen pyörittämisen summa on naisella vakio. Jos perheen arkirutiinit jäävät kokonaan tai suurimmalta osin naiselle, niin ei voi odottaa, että nainen vielä jaksaisi huolehtia parisuhteesta. Asiat eivät jää hoitamatta - kyllä nainen ne hoitaa, mutta miehen tuki arjessa voi olla hyvinkin merkittävässä roolissa ajatellen parisuhteen tilaa. Nyt ei ole tarkoitus kaataa haluttomuutta tai parisuhteen ongelmia miehen niskaan, kummallakin on vastuunsa. Mutta miehen tuki ja turva sekä naisen mahdollisuus käyttäytyä välillä höpsösti arjen keskellä, lisää myös miehen arjen mukavuutta.

Olen huomannut, ettei se ole tärkeää mistä kohtaa sitä hammastahnaa puristetaan tai kuka sen pöydän pyyhkii - tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen! Tärkeää on  myös toisen huomioiminen, vastuun jakaminen ja toisen kunnioittaminen. Ei meitä naisia niin vaikea ole ymmärtää - kunhan vain asiat sujuvat naisen näyttämän suunnan mukaan.

Mitä orgasmiin tulee, voitte olla ylpeitä itsestänne, jos naisenne saavuttaa onnenhuipun monta kertaa - mikäpäs sen antoisampaa, kuin saada naisenne vaikeroimaan ja kiemurtelemaan kosketuksenne voimasta. Ja miehet, turha kadehtia - kyllä ne naisen rinnat kuuluvat vähän myös teillekin, tosin vieraan naisen rintojen koskettelusta kannattaa sopia oman ja vieraan naisen kanssa, jottei tule turhaa sanomista.

Rakastamisessa ei ole järkeä...

....eikä kuulukaan olla, koska rakkauden järkeistäminen on mahdoton tehtävä. Kukaan ei tiedä mistä se tulee, miksi se tulee ja millä perusteella se kohdistuu juuri tiettyyn ihmiseen. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että puhun nyt romanttisesta rakkaudesta, sellaisesta joka muuttaa kaiken vaaleanpunaiseksi ja saa aikuisen miehen kalenteroimaan koko elämänsä uusiksi löytääkseen mahdollisuuden viettää viisi minuuttia rakkaansa kanssa tai tekemään muita järjellä ajatellen täysin päättömiä asioita. Rakkaus lapsiin, vanhempiin, ystäviin, lemmikkeihin tai vaikka harrastuksiin on erilaista rakkautta. Itse asiassa olisi selkeämpää, jos nämä kaksi rakkauden eri lajia olisi nimettykin eri tavalla.

Niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaa, niin rakkaus on minulle kaikista kirkkaimmin konkretisoitunut riitatilanteissa. Olen työni vuoksi kokenut neuvottelija ja jopa hyvä siinä. Olen harjoitellut tunteiden hallintaa, oppinut näkemään oleellisen ja pystyn työntämään oman ylpeyteni sivuun tavoitellun lopputuloksen vuoksi. Toki koen pettymystä, vihaa, kateutta, iloa, surua, vitutusta ja väsymystä, mutta ne ja kaikki muutkin tunteet ovat hallittavissa harjoittelemalla. Ne voi järkeistää, käsitellä ja hyödyntää voimavarana silloin kun ne palvelevat tarkoitusta ja työntää ne sivuun silloin kun ne ovat haitallisia. Ei se tietenkään helppoa ole, enkä aina onnistu siinä 100 %, mutta se on harjoittelusta kiinni ja mitä enemmän sitä treenaan, sitä paremmaksi siinä tulen. Ja on siitä hyötyä parisuhteen kaikissa käytännön asioissakin - mutta kun tullaan rakkauden äärelle, olen huomannut sen mahdottomaksi hallita.

Uskon, että rakkauden voi tuhota tukahduttamalla. Erityisesti riitatilanteissa, joissa toisen sanomiset, tekemiset tai käytös loukkaavat rakkautta - olisi helpompaa tukahduttaa tunne kuin antaa sen sattua. Mutta koska rakkauden syy ei ole tiedossa, niin en uskalla sitä mielenhallinnan opeilla työntää sivuun, koska en tiedä saako sitä kutsuttua enää takaisin.

Rakkaus on äärettömän raju ja raadollinen tunne. Se tarjoaa euforiaa ja mahdollistaa läheisyyden, yhteenkuuluvuuden ja täydellistymisen tunteen, mutta se aiheuttaa myös kipua silloin, kun sitä loukataan. Siksi se konkretisoituu minulle hyvin voimakkaasti riidan keskellä. Kaikkia muita tunteita pystyn kontrolloimaan riitelyn aikanakin, mutta silloin kun rakkaus kohtaa pahimman vihollisensa - välinpitämättömyyden, joka joskus esiintyy ylimielisyyden muodossa, menee vati totaalisesti nurin. Se on uusi, jopa mieltä järkyttävä tunne. Miten minä, joka en koskaan riitele, joka osaa hallita tunteensa ja neuvotella kaikkia tyydyttävän ratkaisun, menenkin yhtäkkiä täysin tolaltani? Pienen itsetutkiskelun jälkeen olen havainnut sen tapahtuvan aina kun kohtaan välinpitämättömyyttä (tai tulkitsen kohtaavani) rakkauttani kohtaan.

Tämän hämmentävän tunteen keskellä olen myös joutunut pohtimaan, miksi en ole sitä aiemmin tuntenut. Olinhan ollut kuitenkin yli 15 vuotta parisuhteessa ja naimisissa. Eikä se suhde ollut parisuhteena huono, päinvastoin siinä kyllä kunnioitettiin ja kuuneltiin toista, tuettiinkin. Ja jos jostain oltiin eri mieltä, niin se sovittiin. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka varmasti välittämistä ja rakkauttakin - sellaista jota tunnetaan ystävää kohtaan, oli olemassa, niin sitä rakkautta jota voi välinpitämättömyydellä loukata, ei ollut. Ehkä exäni tiedosti asian ja siksi päätti suhteen. Siitä olen hänelle kiitollinen. Molemmat voittivat. Molemmat saivat tilalle enemmän.

Tämän kokemuksen perusteella uskon ja yritän oppia hyväksymään, että rakkautta täytyy tuntea täysillä hyvässä ja pahassa. Jos rakkautta koittaa kontrolloida ja yrittää selittää itselleen sen ikävän puolen, niin katoaa terä siitä hyvästäkin.

En usko, että rakkautta voi järkeistää, sitä ei voi selittää toisen ominaisuuksilla, ulkonäöllä tai millään muillakaan argumenteilla. Jos rakkaus toista ihmistä kohtaan olisi vain tiettyjen ominaisuuksiensa summa, niin silloinhan sitä rakastaisi kaikkia joissa nuo ominaisuudet täyttyvät. Varmasti ulkonäöllä, persoonallisuudella (ja luonteella, jota nykyisestä puolisostani löytyy ihan riittävästi) ja muilla ominaisuuksilla on myötävaikutus rakastumiseen, mutta aukotonta selitystä ne eivät tarjoa.

Avoimen keskustelun merkitystä parisuhteessa oli vaikea ymmärtää ensimmäisten vakavien parisuhteiden tai ensimmäisen avioliiton aikanakaan. Ensin ei ymmärrä ja sitten kun alkaa ymmärtää, ovat tilanteet jo urautuneet sellaiseen asentoon, että kynnys muutokselle on liian korkea - on helpompaa antaa vain olla. Kun sitten lähtee näin keski-iän kynnyksellä toiselle kierrokselle, ovat lähtökohdat suhteeseen ja rakkauteen täysin erilaiset. Oli pakko miettiä mitä oikeasti haluan, miten suhde vaikuttaa lapsiin, miten ympäristö sen hyväksyy ja miten saadaan asiat käytännön tasolla pyörimään.

Parisuhteesta ja seksistä on varmasti molemmilla ollut toiveita, haaveita, pinttyneitä lapsuudenkodista opittuja malleja ja ajatuksia sekä harhakuvia täydellisestä rakkaudesta, parisuhteesta ja seksistä – täydellisistä asioista, joista voi lukea viihdyttäviä tarinoita naistenlehdistä tai iltapäivälehtien seksi- ja parisuhdeosioista.

Tämän asian edessä mekin olimme. Rakkaudesta huolimatta tarvittiin lukuisia keskusteluja yhdessä ja myös itsensä kanssa. Sitten kun päätös sitoutua uuteen suhteeseen oli tehty, huomattiin arkeen astuvan mukaan kaikki vanhat möröt - kaikesta huolimatta. Olimme sopineet (ja sopimus pitää yhä), että parisuhteessa voi ja pitääkin puhua ihan kaikesta. Keskusteluissa voi kertoa toiveensa, kuunnella,tehdä kompromisseja ja muita järkiperäisiä ratkaisuja. Pääsääntöisesti tämä myös toimii ja haasteita on tällä kokoonpanolla tullut vastaan sellaisella vauhdilla, että uskallan väittää suhteen kaatuneen niiden alle aikoja sitten, jos asioista ei olisi pystytty puhumaan.

Aivan kuten mielenhallintaa, fyysistä kuntoa tai pianon soittoa, myös parisuhdetta ja seksiä voi harjoitella. Ja varsinkin seksin harjoitteleminen on hyvinkin hauskaa! Nyt kun olemme sitä harjoitelleet kalenterin mukaan  959 kertaa, alkaa se jo aika hyvin sujua. Molemmat ovat löytäneet uusia ulottuvuuksia, nautinto on jo suurempaa kun olisi koskaan voinut kuvitella ja paranee koko ajan. Parisuhdekin on kehittynyt harjoittelun tuloksena. Kummastakaan ei tule valmista koskaan, mutta lähemmäs täydellistä päästään joka päivä.

Mutta en usko, että rakkautta voi harjoitella. Se tulee jos on tullakseen, se valitsee kohteen ja jos hyvä tuuri käy, on se molemminpuolista. Rakkaus kestää jos uskaltaa tuntea sen koko skaalalla kivusta nautintoon.

Note to myself:
Anna rakkauden roihuta, nauti, kestä kipu ja keskity harjoittelemaan parisuhdetta ja seksiä.