1000 ja yhdenyön tarinoita - miehen näkökulma

Mikä on oikea määrä seksiä parisuhteessa?
Tämä tuntuu olevan ikuisuuskysymys, joka säännöllisesti nousee keskusteluun. Syynä lienee tyytymättömyys seksin määrään tai laatuun. Vaikka stereotyppisesti edelleen keskusteluissa tuntuu olevan asetelmana se, että nainen antaa ja mies saa, on kyselyitä, artikkeleita ja tutkimuksia seuraamalla havaittavissa, että seksin sopivä määrä ja halujen kohtaamattomuus on molempien sukupuolien mielen päällä tasapuolisesti.

Jokainen aikuisikään ehtinyt (ja moni teinikin jo varmasti) on miettinyt ainakin joskus näitä kysymyksiä:

• Onko oma tai kumppanin haluttomuus tai aktiivisuus seksin suhteen normaalia?
• Pitäisiko minun saada tai antaa seksiä useammin?
• Miksi haluan / kumppanini haluaa masturboida, mutta seksi ei kiinnosta - ainakaan sen oman kumppanin kanssa?
• Pitäisikö seksiin suostua silloin kun kumppani tahtoo, jos ei itseä huvita?

Asiantuntijoiden vastaukset aihetta käsittelevissä artikkeleissa ja keskusteluissa ovat samankaltaisia. Heidän mukaan oikea määrä seksiä on se, minkä parisuhteen osapuolet kokevat itselleen sopiviksi. Helppo ja yksinkertainen vastaus, jolla jokainen lukija saa synninpäästön.

Mielestäni itseään ei kannata seksin suhteen päästää niin helpolla, että tyytyy osaansa vähäseksisessä elämässä vaikka ei suoranaisesti kokisikaan sitä ongelmaksi. Tutkitusti seksi lisää onnellisuutta ja siksi sitä kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon. Jos et ole aseksuaali tai sinulla ei ole seksin harrastamista rajoittavaa sairautta tai vammaa ja silti sanot, ettei seksi ole tärkeää tai että kerran kuussa riittää hyvin, et vain ole vaivautunut harjoittelemaan kumppanisi kanssa yhteistä seksiä sille tasolle, että siitä tulee teidän yhteinen tärkeä ja rakas harrastus.

Kyllä - kyse on harjoittelusta. Jos seksi on hyvää ja tunne vahva kumppania kohtaan, on seksin haluaminen automaattinen seuraus. Mitä paremmalta tuntuu, sitä enemmän sitä haluaa.

Olen nykyisen puolisoni kanssa harrastanut seksiä yli 1000 kertaa. Päivän luku taitaa olla n. 1040. Koska parisuhteemme on kestänyt vajaat tuhat päivää, tarkoittaa se keskimäärin yli kerta /pvä seksiä yli 2,5 vuoden ajan. Luulisi jo kyllästyvän ja näin useimmissa parisuhteissa varmasti käykin, niin myös omalla kohdalla on aiemmin käynyt, mutta ei tällä kertaa. Nyt seksi paranee kerta kerralta ja tuolla harjoitusmäärällä se on jo niin loistavaa, että sitä haluaa jatkossakin päivittäin.

Miksi sitten toisissa suhteissa seksin toistaminen oman kumppanin kanssa saa aikaan vain kyllästymistä - kuin joutuisi syömään samaa makaronilaatikkoa päivästä toiseen ja toisissa toistolla saadaan aikaan kasvava halu saada lisää? Kysymys on harjoittelun laadusta. Pelkkä toisto ei riitä vaan harjoittelussa pitää olla laatua. Kokeilemalla, kysymällä ja kiinnostumalla kumppanin reaktoista löytyy koko ajan uusia ulottuvuuksia. Olen tehnyt yli 1000 tutkimusmatkaa naiseni vartaloon ja korvien väliin (ja hän minun) ja säännöllisesti sieltä löytyy jotain uutta. Onnistuin tuottamaan hänelle ensimmäisen orgasmin vasta muutaman kymmenen kerran jälkeen, kun hän rohkaistui kertomaan, että klitorista pitäisi hyväillä. Olin aiemmissa suhteissa tottunut emätinorgasmeihin, joita nykyinen puolisoni taas ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Harjoituksen, kokeilujen ja keskustelujen kautta ensimmäinen emätinorgasmikin tuli sitten joskus 100-200 kerran välillä ja ensimmäinen ejakulaatio, jonka saamista puolisoni piti lähinnä urbaanina kaupunkilegendana, tuli joskus 300 kerran jälkeen. Uusia asentoja ja niiden variaatioita löytyy jatkuvasti. Yksi nykyisistä suosikkiasennoistamme löytyi jossain 900 kerran kohdalla. Nännejä hyväilemällä saavutettu orgasmi oli jo kerran lähellä, mutta jäi odottamaan tulevia harjoituskertoja.

Seksikalenteriamme voisikin kutsua yhtä hyvin harjoituspäiväkirjaksi. Niin kuin kaikessa muussakin harjoittelussa, tulee myös seksin harjoittelussa vastoinkäymisiä ja kausia jolloin ei kehitys ole niin nopeaa. Olemme kokeilleet asentoja, joissa paikat puutuvat ennen kuin alkaa tuntua hyvältä, on sattunut lukuisia tilanteita joissa kiihotus on muuttunut nauruksi ja ainoa aikaan saatu erite on ollut hiki. Mutta mitä sitten - ei se ole niin vakavaa. Jos joku ei onnistu tai ei tunnu kivalta niin sitten vaan uutta kokeilemaan.

Oman kokemukseni mukaan avainasemassa toistuvan parisuhdeseksin haluamiselle on toisen nautinnon etusijalle laittaminen. Tietenkin vain silloin kun se on molemminpuolista, eli molemmat antamisen halun lisäksi aidosti kokevat, että toinen haluaa tehdä minulle hyvää. Jos seksi on vain omasta tarpeesta lähtevää tyydyttämistä, alkaa se yksi ja sama varmasti maistua puulta ja siinä kohtaa vaivattomampaa on katsella pornoa netistä tai käyttää mielikuvitusta ja saada sitä kautta edes visuaalista vaihtelua. Mutta jos molemmilla etusijalla on halu tyydyttää oma kumppani, johtaa se jatkuvaan opetteluun ja aina vain uusiin ulottuvuuksiin. Ihmisen ja varsinkin naisen keho ja mieli ja etenkin niiden yhteispeli on niin monimutkainen instrumentti, että sen soittamisen opetteluun ei ihmisikä riitä, siksi se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.

Ja mikäs sen hauskempaa kun seksiä harrastamalla kehittää mielen ja ruumiin kuntoa sekä parisuhdetta. Ihan varmaa on, että jos parisuhteessa molemmat haluavat tuottaa toiselle seksuaalista mielihyvää päivittäin, heijastuu se myös molemminpuoliseen huomioimiseen kaikilla muillakin elämän osa-alueilla imuroinnista alkaen.

Seksi parisuhteessa ei ole palkinto siitä, että mies hoiti imuroinnin tai nainen antoi miehen katsoa mäkihyppyä rauhassa ja toi vielä oluen. Päinvastoin, toisen huomioiminen arjessa, yhteisten arjen asioiden tasapuolinen jakaminen ja arvostus on seurausta siitä, että seksissä, tuossa romanttisen rakkauden pyhimmässä ja intiimeimässä ilmentymässä, haluaa aidosti antaa toiselle kaikkensa.

Salaisuus intohimon säilyttämiseen

Sanotaan, että intohimo parisuhteessa loppuu usein alkuhuuman jälkeen. Jotkut sanovat intohimon päättyvän puolessa, toiset kahdessa vuodessa tai että se kestää 400 ensimmäistä seksikertaa. Varmasti monella alkuinnostus tasaantuu ja valitettavan monella intohimo jää arjen jalkoihin kokonaan. Sitten on kuitenkin ne joilla se kestää läpi elämän.

Esther Perel on Belgialainen psykoterapeutti, joka on kirjoittanut useita kirjoja sekä tutkinut useiden pitkän parisuhteen intohimoisena säilyttäneen pariskunnan elämää.

Tässä yli 7 miljoonaa katselukertaa keränneessä TED -puheenvuorossaan hän paljastaa halun säilyttämisen salat. Kannattaa katsoa (puheessa on suomenkielinen tekstitys):



Elätkö pitkään kestäneessä parisuhteessa?
Oletteko pystyneet säilyttämään intohimon?
Miten onnistuitte siinä?

Kerro tarinasi kommenteissa

Rakastamisessa ei ole järkeä...

....eikä kuulukaan olla, koska rakkauden järkeistäminen on mahdoton tehtävä. Kukaan ei tiedä mistä se tulee, miksi se tulee ja millä perusteella se kohdistuu juuri tiettyyn ihmiseen. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että puhun nyt romanttisesta rakkaudesta, sellaisesta joka muuttaa kaiken vaaleanpunaiseksi ja saa aikuisen miehen kalenteroimaan koko elämänsä uusiksi löytääkseen mahdollisuuden viettää viisi minuuttia rakkaansa kanssa tai tekemään muita järjellä ajatellen täysin päättömiä asioita. Rakkaus lapsiin, vanhempiin, ystäviin, lemmikkeihin tai vaikka harrastuksiin on erilaista rakkautta. Itse asiassa olisi selkeämpää, jos nämä kaksi rakkauden eri lajia olisi nimettykin eri tavalla.

Niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaa, niin rakkaus on minulle kaikista kirkkaimmin konkretisoitunut riitatilanteissa. Olen työni vuoksi kokenut neuvottelija ja jopa hyvä siinä. Olen harjoitellut tunteiden hallintaa, oppinut näkemään oleellisen ja pystyn työntämään oman ylpeyteni sivuun tavoitellun lopputuloksen vuoksi. Toki koen pettymystä, vihaa, kateutta, iloa, surua, vitutusta ja väsymystä, mutta ne ja kaikki muutkin tunteet ovat hallittavissa harjoittelemalla. Ne voi järkeistää, käsitellä ja hyödyntää voimavarana silloin kun ne palvelevat tarkoitusta ja työntää ne sivuun silloin kun ne ovat haitallisia. Ei se tietenkään helppoa ole, enkä aina onnistu siinä 100 %, mutta se on harjoittelusta kiinni ja mitä enemmän sitä treenaan, sitä paremmaksi siinä tulen. Ja on siitä hyötyä parisuhteen kaikissa käytännön asioissakin - mutta kun tullaan rakkauden äärelle, olen huomannut sen mahdottomaksi hallita.

Uskon, että rakkauden voi tuhota tukahduttamalla. Erityisesti riitatilanteissa, joissa toisen sanomiset, tekemiset tai käytös loukkaavat rakkautta - olisi helpompaa tukahduttaa tunne kuin antaa sen sattua. Mutta koska rakkauden syy ei ole tiedossa, niin en uskalla sitä mielenhallinnan opeilla työntää sivuun, koska en tiedä saako sitä kutsuttua enää takaisin.

Rakkaus on äärettömän raju ja raadollinen tunne. Se tarjoaa euforiaa ja mahdollistaa läheisyyden, yhteenkuuluvuuden ja täydellistymisen tunteen, mutta se aiheuttaa myös kipua silloin, kun sitä loukataan. Siksi se konkretisoituu minulle hyvin voimakkaasti riidan keskellä. Kaikkia muita tunteita pystyn kontrolloimaan riitelyn aikanakin, mutta silloin kun rakkaus kohtaa pahimman vihollisensa - välinpitämättömyyden, joka joskus esiintyy ylimielisyyden muodossa, menee vati totaalisesti nurin. Se on uusi, jopa mieltä järkyttävä tunne. Miten minä, joka en koskaan riitele, joka osaa hallita tunteensa ja neuvotella kaikkia tyydyttävän ratkaisun, menenkin yhtäkkiä täysin tolaltani? Pienen itsetutkiskelun jälkeen olen havainnut sen tapahtuvan aina kun kohtaan välinpitämättömyyttä (tai tulkitsen kohtaavani) rakkauttani kohtaan.

Tämän hämmentävän tunteen keskellä olen myös joutunut pohtimaan, miksi en ole sitä aiemmin tuntenut. Olinhan ollut kuitenkin yli 15 vuotta parisuhteessa ja naimisissa. Eikä se suhde ollut parisuhteena huono, päinvastoin siinä kyllä kunnioitettiin ja kuuneltiin toista, tuettiinkin. Ja jos jostain oltiin eri mieltä, niin se sovittiin. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka varmasti välittämistä ja rakkauttakin - sellaista jota tunnetaan ystävää kohtaan, oli olemassa, niin sitä rakkautta jota voi välinpitämättömyydellä loukata, ei ollut. Ehkä exäni tiedosti asian ja siksi päätti suhteen. Siitä olen hänelle kiitollinen. Molemmat voittivat. Molemmat saivat tilalle enemmän.

Tämän kokemuksen perusteella uskon ja yritän oppia hyväksymään, että rakkautta täytyy tuntea täysillä hyvässä ja pahassa. Jos rakkautta koittaa kontrolloida ja yrittää selittää itselleen sen ikävän puolen, niin katoaa terä siitä hyvästäkin.

En usko, että rakkautta voi järkeistää, sitä ei voi selittää toisen ominaisuuksilla, ulkonäöllä tai millään muillakaan argumenteilla. Jos rakkaus toista ihmistä kohtaan olisi vain tiettyjen ominaisuuksiensa summa, niin silloinhan sitä rakastaisi kaikkia joissa nuo ominaisuudet täyttyvät. Varmasti ulkonäöllä, persoonallisuudella (ja luonteella, jota nykyisestä puolisostani löytyy ihan riittävästi) ja muilla ominaisuuksilla on myötävaikutus rakastumiseen, mutta aukotonta selitystä ne eivät tarjoa.

Avoimen keskustelun merkitystä parisuhteessa oli vaikea ymmärtää ensimmäisten vakavien parisuhteiden tai ensimmäisen avioliiton aikanakaan. Ensin ei ymmärrä ja sitten kun alkaa ymmärtää, ovat tilanteet jo urautuneet sellaiseen asentoon, että kynnys muutokselle on liian korkea - on helpompaa antaa vain olla. Kun sitten lähtee näin keski-iän kynnyksellä toiselle kierrokselle, ovat lähtökohdat suhteeseen ja rakkauteen täysin erilaiset. Oli pakko miettiä mitä oikeasti haluan, miten suhde vaikuttaa lapsiin, miten ympäristö sen hyväksyy ja miten saadaan asiat käytännön tasolla pyörimään.

Parisuhteesta ja seksistä on varmasti molemmilla ollut toiveita, haaveita, pinttyneitä lapsuudenkodista opittuja malleja ja ajatuksia sekä harhakuvia täydellisestä rakkaudesta, parisuhteesta ja seksistä – täydellisistä asioista, joista voi lukea viihdyttäviä tarinoita naistenlehdistä tai iltapäivälehtien seksi- ja parisuhdeosioista.

Tämän asian edessä mekin olimme. Rakkaudesta huolimatta tarvittiin lukuisia keskusteluja yhdessä ja myös itsensä kanssa. Sitten kun päätös sitoutua uuteen suhteeseen oli tehty, huomattiin arkeen astuvan mukaan kaikki vanhat möröt - kaikesta huolimatta. Olimme sopineet (ja sopimus pitää yhä), että parisuhteessa voi ja pitääkin puhua ihan kaikesta. Keskusteluissa voi kertoa toiveensa, kuunnella,tehdä kompromisseja ja muita järkiperäisiä ratkaisuja. Pääsääntöisesti tämä myös toimii ja haasteita on tällä kokoonpanolla tullut vastaan sellaisella vauhdilla, että uskallan väittää suhteen kaatuneen niiden alle aikoja sitten, jos asioista ei olisi pystytty puhumaan.

Aivan kuten mielenhallintaa, fyysistä kuntoa tai pianon soittoa, myös parisuhdetta ja seksiä voi harjoitella. Ja varsinkin seksin harjoitteleminen on hyvinkin hauskaa! Nyt kun olemme sitä harjoitelleet kalenterin mukaan  959 kertaa, alkaa se jo aika hyvin sujua. Molemmat ovat löytäneet uusia ulottuvuuksia, nautinto on jo suurempaa kun olisi koskaan voinut kuvitella ja paranee koko ajan. Parisuhdekin on kehittynyt harjoittelun tuloksena. Kummastakaan ei tule valmista koskaan, mutta lähemmäs täydellistä päästään joka päivä.

Mutta en usko, että rakkautta voi harjoitella. Se tulee jos on tullakseen, se valitsee kohteen ja jos hyvä tuuri käy, on se molemminpuolista. Rakkaus kestää jos uskaltaa tuntea sen koko skaalalla kivusta nautintoon.

Note to myself:
Anna rakkauden roihuta, nauti, kestä kipu ja keskity harjoittelemaan parisuhdetta ja seksiä.

Osui ja upposi

Edellisessä postauksessa kerroimme taustaa blogillemme. Rakastuminen ja isosti! Olemme kumpikin eronneet tahoillamme pitkistä parisuhteista, suhteista joiden luulimme kestävän elämämme loppuun saakka - myötä ja vastamäessä, kuten toinen meistä on aikoinaan luvannut. Nyt uuden rakkauden (ja ehkä sen todellisen) edessä päätimme lopettaa suurien virheiden tekemisen parisuhteen syövereissä. Päätimme jättää ne virheet tekemättä, joiden uskomme olleen edellisten parisuhteiden onnistumisen esteenä.

Ennen näihin korjausliikkeisiin paneutumista, voisimme avata hieman  rakkaus-käsitettä. Totesin suhteen alussa, ettei toista voi rakastaa viikon tuttavuuden jälkeen, mutta jouduin pian syömään sanani ja todeta asian vain olevan niin. Kyseessä ei ollut ihastuminen tai hullaantuminen, uutuudenviehätys tai jännitys. Miehisestä näkökulmasta katsottuna kyse oli rakastumisesta, eikä siitä voi muuta nimitystä käyttää. Sovimme sitten niin, naisena annoin periksi vaikka pieni epäilynsiemen jäikin itämään - mitä miehet mistään mitään tietää, varsinkaan rakastumisesta.

Heti suhteen alusta saakka tunne oli voimia vievä, toiseen piti pitää yhteyttä koko ajan. Sähköpostit ja tekstiviestit kulkivat aamusta iltaan ja joskus yölläkin piti nousta tarkistamaan onko toinen laittanut viestiä. Onneksi löysimme WhatsAppin, säästimme pitkän pennin puhelinlaskuissa. Aamu alkoi viestillä ja päivä päättyi viestiin. Usein viestin lopetus oli hankalaa, ihan kuin teini komedioissa - lopeta sä, ei ku sä-tyyppisesti. Eihän kyseessä siis voinut olla muu kuin rakastuminen.

Ehkä vielä selkeämpi merkki rakastumisesta oli toisen haluaminen. No, haluta voi aina, kuten suklaatakin, mutta kun se haluaminen ei ole loppunut missään kohtaa vaikka kalenterimerkintöjen valossa 1000 kertaa parisuhdeseksiä läheneekin. Toiseen ei kyllästy, toisen nautinto on jopa omaa nautintoa tärkeämpää (ainakin välillä). Seksi ei ole muuttunut pakkopullaksi, arkistunut tai kangistunut kaavoihin. Joskus edes rakastelu ei tuo toista ihmistä tarpeeksi lähelle, toisesta ei saa tarpeeksi, tulee halu sulautua yhdeksi.

Rakkaudesta kertoo myös avoimmuus. Kaikki asiat puhutaan, näin on sovittu. Tässä kohtaa meidän suhteessa roolit ovat keikahtaneet väärin päin, sillä tunteista puhuminen ja asioiden selvittäminen on ollut minulle vaikeampaa, mies puhuu puhumasta päästyään, joskus jopa niin, että olen nukahtanut miehen pohtiessa parisuhteen kiemuroita. Aamulla tunnelma on saattanut olla hieman kireä, eikä vakuutteluni siitä, että keskustelu oli tarpeellinen ja mieheni tapa käsitellä asiaa mielenkiintoinen, riitä korjaamaan tilannetta. No, puhumalla siitäkin selvitään.

Puhuminen ja keskustelu. Siinä avaimet toimivaan parisuhteeseen. Näin olemme päättäneet. Entisessä parisuhteessani asiat jäivät puhumatta, kumpikin loi mielikuvia tilanteista ja lopulta kumpikaan ei enää puhunut. Mieheni suhteessa puhuttiin, mutta ei oikeista asioista. Vaikeat asiat jätettiin puhumatta, asiat lakaistiin maton alle ja riitoja välteltiin. Kumpikaan näistä tavoista ei toiminut. Mitä jää jäljelle? Puhuminen oikeista asioista - niinpä. Joskus vanhat tavat uhkaavat ottaa otteeseen, mutta silloin päätetään korjata suunta. Itse tarvitsen korjaamiseen hetken omaa aikaa (joskus se hetki voi olla päivä), mieheni taas haluaa puida asian heti. Olemme puhuneet näistä tavoista ja pyrimme edelleen huomioimaan luonteemme erilaisuuden ja antamaan toiselle tilaa toimia omalla tavallaan. Toimii!

Vuosi sitten ajelimme autolla pitkin Keski-Euroopan kuoppaisia teitä ja päätimme pistää ylös parisuhteen kulmakiviä. Saimme luotua 21 kohdan ohjelman, jota noudattamalla uskomme parisuhteen toimivan ja pysyvän hengissä arjen kiemuroissa. Tuonkin listan tärkein asia on puhuminen! Olemme päättäneet pitää suhteesta huolta myös arjessa, ei vain kahdenkeskisissä hetkissä. Kuten Frank Pappa aikoinaan totesi, kosketelkaa toisianne, me toteamme että koskettelun lisäksi, puhukaa toisillenne ja ne aamusuihkutkin voivat olla antoisia!