Silmiini osui Vicky Rostin hehkutus onnestaan nuoremman miehen rinnalla.Vickyn mukaan ikäerolla ei ole heille merkitystä - vaikka muille onkin. Vicky mainitsee alkaneensa nauttia seksistä vasta 30-vuotiaana. Hän uskoo seksuaalisuuden olevan naisilla huipussaan 30-40-vuotiaana. No, tämän artikkelin mukaan olen siis huipulla!
Palaan ikäeroon myöhemmin - nyt seksiin. Vicky sanoo nyt tietävänsä mitä tahtoo, mikä toimii ja miten itsetunto vaikuttaa nautintoon. Näinhän se menee. Olen kirjoittanut jo aiemmin kuinka itsensä hyväksyminen ja luottamus puolisoon lisää seksuaalisuutta ja nautintoa. Vicky koki heräämisen 30-vuotiaana, minä jokusen vuoden myöhemmin.
Nuorempana seksin funktio oli tyydytys. Kuka saa orgasmin ja missä kohtaa. Milloin yhdyntä kesti liian vähän aikaa, milloin liian pitkään. En pohtinut niinkään omaa tyydytystäni - vastapuolen tyydytys oli tärkein saavutus. Suoraan sanottuna seksi oli suhteeseen kuuluva velvoite, ei nautinnon lähde.
Harrastettuani seksiä yli kaksikymmentä vuotta ja jokusen kumppanin kanssa, uskoin edelleen, etten kykene nauttimaan seksistä tai saavuttamaan huippua muuten kuin klitoriksen kautta. Tyydyin kohtalooni, enkä lähtenyt kyseenalaistamaan omia, saatikka kumppanin taitoja seksin saralla. Seksi eteni saman kaavan mukaan - ensin klitoriksen hiplaamista, yhdyntä ja nukkumaan. Asiasta ei keskusteltu - ei puhuttu siitä mikä tuntuu hyvälle tai minkä asian voisi tehdä toisin. Toiveet ja fantasiat jäivät kummankin omaan käyttöön.
Erottuani pitkästä parisuhteesta, epäilin kyvykkyyttäni ja halujani seksin saralla. Tavattuani uuden puolisoni, tuli eteen myös se eka kerta. Olin ollut pitkään ilman seksiä, eivätkä ne harvat kerrat joita vuosien varrella oli ex-puolisoni kanssa harrastettu, luoneet toimintavarmuutta. En tiedä olinko jo saavuttanut tuon Vickyn mainitseman huipun uuden suhteen alussa, koska seksi on tuntunut taivaalliselle ja nyt tiedän miksi niin monet sitä hehkuttavat. Nyt uskallan nauttia, heittäytyä, keskustella, toivoa ja fantasioida - yhdessä puolisoni kanssa.
Mitä sitten ikäeroon tulee, yleisiin normeihin sopii pieni ikäero ja varsinkin niin päin, että mies on naista vanhempi. Helpompi on hyväksyä myös miehen ja naisen suurehkokin ikäero, jos mies on naista iäkkäämpi. Mutta entäs sitten kun tilanne on toisinpäin? Kylläpä sitä ihmetellään mitä mies näkee vanhemmassa naisessa tai siinä, kuinka puumaksi nainen voikaan heittäytyä.
Frederik suosittelee kaikille 30 vuotta nuorempaa kumppania. Hänen mukaansa se on kokemuksena nuoremmalle osapuolelle erittäin opettavainen, sillä vanhempi kumppani tuo suhteeseen elämänkokemuksensa! Eli ei väliä onko mies vai nainen vanhempi - kokemus lisää nautintoa!
No, meillä ei ihan tuota 30 vuotta ikäeroa ole ja kyllä tässä suhteessa kumpikin on tuonut kokemuksensa mukanaan - virheistä oppimalla pyritään rakentamaan parempaa parisuhdetta. Itselleni tuo ikäero on kuitenkin välillä haaste tai ehkä enemmänkin rasite. Olen miestäni muutaman vuoden vanhempi ja näin keski-ikäisen naisen katsonta kannasta jokaisella vuodella on merkitystä. Olen todennut, että mies ja nainen kokevat vanhenemisen eri tavalla - ne asiat, jotka voivat ahdistaa minua, ovat miehelleni täysin yhden tekeviä. Onko ryppyjä aamulla enemmän kuin eilen tai onko kiloja kertynyt reisiin vai pyllyyn? Hälläväliä sanoo hän!
Lainaan Kaisa Haataisen sanoja kuvaamaan keski-ikäisen naisen fiilareita:
Fjomppakarvoista sanon vain että ensimmäisen harmaan karvan löytäminen sieltä oli niin hirveää, niin hirveää. Kenties juuri se oli elämäni pahin kokemus? Hyvät naiset: älkää katselko sinne. KOSKAAN, vaikka gynekologinne muuta väittäisikin. Pullean vatsani paras puoli on, että en näe sen yli kovin helposti.
Mikäli haluaa noudattaa gynekolologin ohjetta ja vilkaista välillä sinne alaskin, niin minun ohjeeni on ajella kaikki karvat pois - eipä löydy niitä harmaitakaan! Toinen ohje jonka voin allekirjoittaa löytyi Iltalehden sivuilta.
Seksikkyys ei kuulu vain nuorille. Pukeudu vapaasti niin seksikkäästi kuin haluat. Muista myös tutustua seksuaalisiin tarpeisiisi, äläkä unohda, että nelikymppisenäkin nainen voi harrastaa elämänsä parasta seksiä.
Näiden sanojen myötä - nautinnollista viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti