Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

torstai 24. joulukuuta 2015

Täydellinen mies

Huffington post listasi seitsemän asiaa, joita miehen kannattaa kokeilla saadakseen puolisonsa rakastumaan itseensä. Allekirjoitan puolison huomioimisen tärkeyden ja jopa sen, että uskaltaa näyttää oman heikkoutensa. Tämän listan mukaan minulla on täydellinen mies!

Ensimmäisenä listassa neuvotaan tekemään yhteisiä suunnitelmia - suunnittelemaan treffit, viikonloppureissun tai lähteä kävelylle. Näitä meillä on ollut mahdollisuus toteuttaa niinä hetkinä, kun lapset ovat olleet toisilla vanhemmillaan. Varasimme kerran huoneen hotellista, kävimme kävelyllä ja yhteisen illan kruunasi sexhibition messut. Nautinnollinen viikonloppu - seksikin tuntuu erilaiselta hotellihuoneen pedissä, seinän kokoisen peilin edessä.

Ole hyvä kuuntelija. Onneksi en ole mies - mies jaksaa puhua parisuhteesta, seksistä ja toisen huomioimisen tärkeydestä. Ja minä kuuntelen, hyvin intensiivisesti. Mikäpä sen parempaa unilääkettä, kuin mieheni tasainen ääni. Toisin päin tämä toimii, mies kuuntelee murheeni ja huoleni, antaa neuvoja ja uusia näkökulmia. Eli listan kakkoskohtakin mieheltä onnistuu! Pakottaa vielä puhumaankin, jos en itse sitä ymmärrä tehdä.

Artikkelissa väitettiin olevan mahtavaa, jos mies uskaltaa avautua ja puhua rehellisesti tunteistaan. Entisessä parisuhteessa avautumista tai tunteista puhumista ei tarvinnut odottaa. Ei, vaikka naamasta näki jo kilometrin päähän, etteivät asiat ole sujuneet toivotulla tai halutulla tavalla. Sitten odotettiin viikon verran, josko tilanne helpottaisi ja uskallettaisi taas hengittää normaalisti. Nykyinen mies onkin sitten toista maata. Olen todellakin saanut kuulla hänen tunteistaan ja ajatuksistaan. Ei ole epäselvää mitä hän milloinkin ajattelee - toiselle paikkakunnalle juhlimaan lähtiessäänkin hän oli jättänyt pöydälle rasiallisen suklaata, kukkia ja kortin, jossa kertoi rakastavansa.

Neljäs kohta käskee tekemään ruokaa. No, ei ole tarvinnut kantaa huolta saavatko lapset ruokaa vai eivät, jos en ole kotona. Toisaalta mieheni tekemä ruoka on parempaa kuin oma tekemäni, onhan miehen tehnyt ruokaa muillekin, ihan siis työkseen. Ruoka ei ole siis ongelma - paitsi siinä suhteessa, että se on niin hyvää!

Artikkelin mukaan shoppaileminen voi olla tylsää, mutta monet naiset arvostavat sitä, jos mies viitsii edes joskus lähteä mukaan makutuomariksi. Shoppaileminen on omasta mielestänikin tylsää, joten tälle en niin hirveän isoa painoarvoa anna. Tosin ne kerrat kun olemme kauppoja kierrelleet, ei se ole ollut miehelleni ongelma - minä olen ensimmäisenä valmis luovuttamaan.

Kuudes kohta ohjaa miestä tekemään kompromisseja. Minut valittuaan on mies varmasti niitä joutunut tekemään. En ole se helpoin kumppani - päinvastoin ehkä erittäin haastava ja vaikea, kuten ex-puolisoni on usein todennut. En ole yrittänytkään peitellä hurmaavaa luonnettani ja olen kertonut luonteeni lujuudesta jo alkumetreillä - silti hän uskalsi lähetä taivaltamaan yhteistä polkua. Huomaavaisuutta riittää. Uhrautuvainenkin hän on.

Anna suukkoja, halauksia ja huomionosoituksia. Kiintymyksen ja rakkauden näyttäminen vie pitkälle, ja vahvistaa suhdetta. Nämä lauseet voin allekirjoittaa. Entisessä suhteessa tunteiden, kiintymyksen ja rakkauden näyttäminen olivat unohtuneet kurahousujen ja kauppalaskujen alle, eikä näitä taitoja kumpikaan oppinut enää käyttämään. Myös läheisyyden tarve katosi. Uusi kumppanini jakelee huomiota muista välittämättä ja aina ohi kulkiessaan. Kesken siivouksen, kesken ruoanlaiton, kesken tv:n katselun - näillä teoilla mennään läpi harmaan arjen, toista kadottamatta.

Minulla on siis täydellinen mies - jopa ärsytykseen saakka. Puhua pitää kaikesta, synkkyyteen ei saa vajota, hallinnan tunne on säilytettävä ja toinen pitää huomioida vaikka kesken hampaiden pesun! Kyllä meillä riidelläänkin, ehkä juuri minun luonteeni vuoksi. Mielestäni sarkasmissa on voimaa ja silloin tällöin pieni vittuilukin on paikallaan. Nukkumaan on menty selkä toiselle käännettynä - tilanteita, joita olen luvannut harjoitella käsittelemään uudella tavalla, mutta tahtoa ja opettelua se vaatii... paljonkin!

Uudessa suhteessa joutuu opettelemaan asioiden katsontakantoja ennen kokemattomalla tavalla. Toisen reaktiot ja tavat toimia tietyissä tilanteissa tulevat joskus yllätyksenä - vieressä ei ole se ihminen jonka kanssa on tottunut katsomaan maailmaa ja jonka reaktiot jo tuntee korvien asennosta. Parisuhteen eteen joutuu tekemään töitä ja arvioimaan omaakin käytöstään - ja voin todeta, ettei ole aina niin mukavaa joutua toteamaan, että omassa toimintamallissa on parannettavan varaa!

Mutta se mikä uudessa suhteessa on ollut mahtavaa, on seksi! Vaikka seksikertoja on takana jo yli tuhat, on toisen huomioiminen ja kiihottavuus vain lisääntynyt. Seksi kuuluu myös niihin aiheisiin josta voi puhua, jota voi pohtia ja josta voi viestitellä. Seksinkin saralla minulla on täydellinen mies!

Hyvää Joulua täydelliset miehet ja naiset!







lauantai 19. joulukuuta 2015

1000 ja yhdenyön tarinoita – naisen näkökulmasta

Olemme jo joissakin blogi-kirjoituksissa todenneet pitävämme seksikalenteria. Suhteen alusta saakka olemme merkanneet kalenteriin seksikertamme – ihan vain uteliaisuuttamme. Tarkoituksena oli seurata intohimon kaaren kehitystä ja sitä, lopahtaako intohimo kahteen yhdessä vietettyyn vuoteen vai maagiseen 400 seksikertaan. 400 seksikertaa tuli täyteen ensin, eikä seksi siihen hiipunut.

Olemme olleet yhdessä tänään 922 päivää – tasan. No, mitäpä kukaan tuolla tiedolla tekisi, yhdessä vietetty aika on yhdessä vietettyä aikaa ja päivät kuluvat ilman, että niitä laskisi. Totuus näkyy peilistä, vaikka ajattelisi menneiden tapahtuneen vasta eilen.

Olemme siis olleet yhdessä enemmän tai vähemmän lähes kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisen puolikkaan vuoden seurustelimme, tapailimme sen mukaan miten asiat saatiin järjestettyä niin koti- kuin työrintamallakin. Ja siinä sitä oli järjestelemistä. Aika paljon tuli oltua pikatreffeillä, kauppakäyntien yhteydessä tai saliaamut vaihtuivat lakanoiden välissä harrastettuun vaakamamboon.

Kiire ja aikataulutus asettivat mielikuvituksen lujille – seksiä tuli harrastettua autossa, metsässä, parvekkeella, pihalla, rannalla ja toimistolla. Eikä siinä mitään, aikataulut loivat raamit seksille ja paikat lisäsivät jännitystä.

Seuraava vuosi asuttiin eri osoitteissa, mutta aikaa oli jo enemmän käytössä. Tämä yhteinen vuosi toi seksiin lisää nautintoa ja variaatioita. Toisen vartaloon pääsi tutustumaan paremmin ja kaikessa rauhassa. Nautimme toistemme seurasta ja lyhyetkin erossaoloajat tuntuivat piinaavan pitkiltä – opettelimme myös puhelinseksin alkeet.

Nyt olemme asuneet vuoden yhdessä ja kalenteri näyttää 1008 / 922. Seksi ei ole vähentynyt, mutta muuttanut muotoaan. Aikaisemmin saatoimme samassa ajassa panna neljä kertaa, kun nyt siihen aikaan mahtuu vain kerta tai kaksi. Yhteisen ajan lisääntyessä, myös hellyys, koskettelu ja kokeilu ovat lisääntyneet. Lisääntynyt on myös seksistä puhuminen ja yhdessä fantasioiminen.

Olen sitä mieltä, että sujuva seksielämä ei synny ilman vaivannäköä. Seksille pitää löytää aikaa samalla tavoin kuin kotitöiden tekemiseen. Seksiin voi jo virittäytyä päivän aikana esimerkiksi viestien avulla. Mikäs sen hauskempaa kuin saada puolisolta kuvaviesti, jossa esitellään pikkuhousuja, joiden takapuolella lukee Ihana peppu! saatteena vinkki, että minun pitäisi ne saada. Samalla sovitaan myös, että illalla harrastetaan seksiä pitkän kaavan mukaan. Toki etukäteen sovittua seksiä pitää lähestyä varoen ja hartaudella.

KATSO ANIMAATIO: 
Naisen kanssa: Etukäteen sovittu seksi, näin se toimii.
No, mutta palataan vielä kalenteriin. Kalenterin pitäminen on jatkunut, vaikkei sen avulla enää mitään hypoteesia todistetakaan oikeaksi tai vääräksi. Omaksi iloksi kalenteria pidetään. Onhan se mukava seurata milloin on ollut erittäin aktiivinen kuukausi ja milloin vähän hiljaisempi ja pidemmän kuivan kauden jälkeen tulee jo tarve saada kalenteria päivitettyä – vähän kuten urheilusuorituksissakin!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Parisuhteen kivijalka - 21 tapaa väistää suhteen karikot

Rantakallioilla maaten ja merenääniä kuunnellen, tultiin pohtineeksi myös parisuhdetta - siis jo muutama vuosi sitten. Uuden ihmisen kanssa parisuhteesta puhuminen ja peiliin katsominen tuntui helpolta. Peilistä näkyi muutakin kuin sarvet päähän kasvattanut kummajainen.

Miksi vuosia sitten alkanut, asuntolainan ja lapset sisältänyt parisuhde törmäsi torpedoihin kuten 10 000 matkustajan kanssa seilannut risteilyalus MV Wilhelm Gustloff Puolan edustalla tammikuussa 1945. Alus oli ylikuormitettu ja liikkeelle lähdettiin sota-aikana liian kevyellä suojauksella vain yhden miinanraivaajan saattamana. Tuliko isku yllätyksenä vai olisiko sen voinut välttää paremmalla valmistautumisella ja riskit huomioimalla?

Parisuhdetta voi verrata merenkäyntiin. Ylikuormitus tai epätasapainossa oleva lasti,voivat aiheuttaa tuhoisan kallistuman, karikoiden ohi pitää navigoida, torpedot ja miinat pitää havaita ajoissa ja väistää myös parisuhteessa. Parisuhteen tuhoksi voi muodostua välinpitämättömyys, arvostuksen tai läheisyyden puute, mustasukkaisuus tai seksittömyys - vakavammista ongelmista puhumattakaan. Pientä korroosiota parisuhteeseen voi nakertaa vuosien varrella myös se ainainen nalkuttaminen tai besserwisser-tyyppinen kommentointikin.

Meren äänet päässä soiden matkasimme halki Euroopan. Pitkällä ja tyhjällä tiellä oli aikaa palata pohtimaan edellisen suhteen sudenkuoppia. Vakaasti päätimme ottaa virheistä opiksi ja keskittyä toisiimme, keskustella asioista ajoissa, vaalia herkkää suhdettamme. Mies ajoi ja puhui, minä kirjoitin ja puhuin. Syntyi parisuhteen kivijalka.

Mikään uusi kansalliseepos ei satasen vauhdissa syntynyt, mutta muistilista arjen kiireisiin, synkkiin syysiltoihin, marraskuun sateisiin ja myös niihin keväisiin auringon paisteisiin, jolloin ajatus voi helpommin karata naapurin rouvan rusketusrajoihin tai talonmiehen sixpackiin.

Pohdimme kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mitä pitää ottaa huomioon parisuhteen ylläpitämisessä - pelkät parisuhdeviikonloput tai matkat maailman ääriin eivät riitä ylläpitämään suhdetta, jos pohja säröilee korroosion voimasta. Ei kannettu vesi kaivossa pysy tai jotain siihen suuntaan.

Mistä on sitten parisuhteen kivijalka tehty? Rakkaudesta, läheisyydestä, huomioimisesta ja suutelemisesta. Koskettelusta, ihailusta, rakastelusta, silmiin katsomisesta. Yhteisten hetkien löytämisestä, yhdessä tekemisestä, kiinnostuksesta, puhumisesta, tunteiden kertomisesta. Arvostamisesta, nauramisesta, oppimisesta, tilan antamisesta, huolehtimisesta, rehellisyydestä sekä anteeksi pyytämisestä - niistä on kivijalka tehty.

Kauniina kesäpäivänä luotiin Euroopan valtateillä muistilista - rakkaudesta toiseen, halusta selvitä tulevista pohjakosketuksista kuivin jaloin. Listalla ei ole mitään erityistä notkeutta vaativaa - jos ei halua lähteä toteuttamaan rakastelu-kohdassa Kama Sutran oppeja kannesta kanteen. Listalla ei ole mitään erityistä koulutusta vaativaa - toki puolison toiveita koskettelusta ja suutelusta on hyvä kuunnella, mutta yliopisto-opintoja nekään taidot eivät vaadi. Listalla ei ole mitään sirkustemppujen osaamista vaativaa. Korva- ja silmälääkärillä on hyvä käydä, jos kuulon heikentymistä tai katseen vääntymistä kieroon on nalkutuksen vuoksi havaittavissa.

Parisuhteen kivijalka

1.      Rakkaus - sen näyttäminen, sanominen
2.      Läheisyys - arjessa ja vapaalla
3.      Huomioimisen halu ja huomion antaminen / saaminen
4.      Suuteleminen - sen säilyttäminen
5.      Koskettelu - arjessa ja vapaalla
6.      Toisen haluaminen, ihailu - siitä kertominen
7.      Rakastelu - aika, halu tehdä toiselle hyvää, leikkimielisyys, halu kokeilla
8.      Silmiin katsominen
9.      Yhteisten hetkien löytäminen arjessa - niiden vaaliminen
10.  Yhteinen tekeminen, asioiden / tekemisen jakaminen
11.  Toisesta kiinnostuminen - aito kuunteleminen
12.  Asioista puhuminen - asiat tulee selvittää, aina!!
13.  Kaikkien tunteiden kertominen - vaikeiden ja positiivisten, joka tilanteessa
14.  Toisen arvostaminen, hyväksyminen
15.  Yhdessä nauraminen - hassuttelu, leikkiminen
16.  Jatkuva halu oppia ja kehittyä suhteessa - itsensä kehittäminen
17.  Oman tilan antaminen tarvittaessa
18.  Toisesta ja itsestä huolehtiminen - kaikissa tilanteissa
19.  Rehellisyys - asioiden, tunteiden ja ajatusten suhteen
20.  Anteeksi pyytäminen ja antaminen
21.  Tämän listan läpikäyminen yhdessä kerran kuussa varmistaen, että kaikki 20 edellistä kohtaa toteutuu arjessa.



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Vaikea, vaikeampi, parisuhde

Parisuhteessa oleminen ei aina ole sitä maailman helpointa. Olen huomannut, että parisuhteemme väliin mahtuu monta erilaista asiaa, jotka helposti asettavat meidät takajaloillemme ja toisiamme vastaan. Itselläni mm. lapset aiheuttavat harmaita hiuksia ja järjen käytön vähenemistä. Valvotut yöt ja pettymykset lisäävät negatiivisuutta, joka tulee sitten purettua puolisoon – suurimmaksi osaksi syyttä.

Uusioperheen arkeen mahtuu kaikenlaista – koulunkäynti ei suju, ruoka ei maistu, lempihousut ovat taas pesussa. Itselläni on suuria vaikeuksia ymmärtää mieheni nuorimmaisen huumorintajua tai tarvetta puuttua omalla tavallaan joka asiaan – eikä se tapa ole aina kauhean mukava, vaan tapa, joka ärsyttää kaikkia muita. Mieheni taas ei ymmärrä tuskaani omien murkkujeni edesottamusten edessä. Hänestä ajattelen asioita turhan tunteellisesti vaikka järjen käyttökin olisi sallittua.

Tällä hetkellä myös sosiaalisen median käyttö puhututtaa – siis parisuhteessamme. Milloin viestit kulkevat väärään aikaa, milloin väärälle henkilölle. Olen onnistunut loukkaamaan miestäni käyttämällä puhelinta väärään aikaa ja väärässä paikassa – eli seksin jälkeen. Niin paljon kuin mielensä pahoittaakin, tulee siitä mainita. Tällä hetkellä olemme kuitenkin saaneet riidan aikaseksi siitä pienestä värisevästä laitteesta, jonka piippaukseen olen reagoinut liiankin hanakasti.

En usko, että kukaan parisuhteessa elävä, osaa kiertää kaikki karikot. Törmäyksiä tulee, ratkaisevaa kuitenkin on, miten näistä törmäyksistä selvitään. Askmen.com on koonnut yhteen yleisimpiä parisuhteen ongelmia. Poimin näistä ongelmista ne, jotka itse koen meidän parisuhteemme haasteiksi.

Kiintymyksen hiipuminen
Toisen itsestäänselvyytenä ottaminen ja huomiotta jättäminen saattaa hiipiä parisuhteeseen huomaamatta. Tästä keskustelimme tänään. Saako puoliso riittävästi arvostusta arjessa, luotanko puolisoni kykyyn tehdä asioita itsenäisesti? Parisuhdetta pitää vaalia esim. toisen huomioimisella ja yhdessä tekemisellä.

Seksielämä
Kauan seurustelleen parin seksielämässä voi olla kuivia jaksoja. Kuinka näistä selvitä toista loukkaamatta tai toisen tarpeet ohittaen? Tämä kysymys ei ole nyt ajankohtainen, mutta tuttu entisestä suhteesta. Jos kipinä on päässyt sammumaan, mistä löytää aikaa tai halua kipinän uudelleen syttymiseksi.

Mustasukkaisuus
Mustasukkaisuuden tunteiden tunteminen parisuhteessa on sallittua ja hyväksyttävää, kuten olemme aiemmin jo todenneet.  On kuitenkin eriasia miten näiden tunteiden kanssa sitten toimii. Hyvässä suhteessa pitää voida keskustella avoimesti tunteistaan, eikä kumpikaan saa ylireagoida tai syyllistää toista. helpommin sanottu kuin tehty – sanon minä.

Pettäminen
Olemme keskustelleet useaan otteeseen myös pettämisestä - mikä lasketaan pettämiseksi ja kuinka pettämiseen suhtautuu. Itselleni pettämisen hyväksyminen olisi varmasti erittäin vaikeaa, vaikka asiaa voikin käsitellä ja asiasta tulisi voida myös puhua. Mutta kuinka sitten pystyä luottamaan toiseen ihmiseen pettämisen jälkeen? Parisuhteeseen on hyvä luoda pelisäännöt  näitä tilanteita varten – toki säännötkin venyvät.

Rakkauden hiipuminen
Alkuhuuman jälkeen ihastus väljähtää, mutta rakkaudesta on saattanut tulla jo syvempää. Toinen on edelleen se elämän tärkein asia – tukipilari mihin nojata heikkoina hetkinä. Itse ainakin olen huomannut rakkauden saaneen uusia syvempiä muotoja suhteen edetessä. Välillä rakkauden tunne yllättää ja tuntuu ettei sen näyttämiseen riitä sanoja.

Takertuminen
Toiselle pitää antaa tilaa. Tätä kaipaan välillä itsekin. Kuten olen aiemmin jo todennut, kaipaan aikaa omien ajatusten koostamiseen - omassa päässä, omassa rauhassa. Tämän jälkeen olen valmis palaamaan keskusteluun ja tuomaan näkemykseni esiin ehkä rakentavammin ja puolisoani arvostaen. Tapamme käsitellä vaikeuksia on erilainen ja vaatii edelleen opettelua - kuten tämä päivä on osoittanut.

Itsenäisyyden menettäminen
Takertuvuuteen liittyen, on erittäin tärkeää löytää tasapaino yhteisen ajan ja omien kiinnostusten välillä. Kummallakin pitää olla mahdollisuus toteuttaa itseään ja tehdä asioita myös oman kiinnostuksen pohjalta. Toiveista ja tarpeista tulee keskustella avoimesti - loukkaantumatta tai ajattelematta, että toisen kössi-vuoro on itseltä pos.

Toisen perhe
No niin. Uusioperheessä tämä kohta on aikamoinen haaste. Tärkeää olisi, että kummankin perhe kunnioittaisi uutta kumppania. Vaikka kuinka yritän saada esim. lapsiani tutustumaan puolisoni lapsiin ja löytämään yhtien sävelen, on se jälleen helpommin sanottu kuin tehty. Itse en ole löytänyt ratkaisua myöskään siihen kuinka saada ex hyväksymään edes jollain tavalla nykyinen puolisoni - siis vain lasten vuoksi, muuta en toivoisi.

Parisuhde kärsii aina ajan puutteesta. Meilläkin aikaa tuntuu löytyvän Tv-ohjemien katsomiseen tai sen kännykän räpläämiseen, vaikka tärkeämpää olisi viettää aikaa puolison kanssa. Jos parisuhde ei koskaan ole ykkönen, katoaa seksi, läheisyys, keskustelut, nauru ja hulluttelu. Olen huomannut, että parisuhteen ja yhdessäolon asettaminen etusijalle lisää arkiviihtymistäkin. Parisuhteessa molempien on tehtävä asioita, jotka kannustavat yhdessäoloon - ei parane vaatia toiselta asioita, mitä itse ei ole valmis tekemään.

Minun helmasyntini on mökötys -ainoa asia minkä todella osaan. Ei ole vaikeaa loukkaantua asioista ja viettää pitkään hiljaisia hetkiä. Tämä tapa ei ole kovin aikuinen tapa kertoa, mitä parisuhteelta odottaa ja toivoo, eikä kovinkaan aikuinen tapa pitää huolta parisuhteesta tai siinä sovituista kommunikoinnin tavoista.

Parisuhde on yksi vaikeimmista suhteista ylläpitää elinvoimaisena. Joka riidan jälkeen päätän muuttaa suuntaa, lopettaa mököttämisen, puhua avoimesti tunteistaan - ehkä vielä joskus siinä onnistun.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Seksi ja ikäero

Silmiini osui Vicky Rostin hehkutus onnestaan nuoremman miehen rinnalla.Vickyn mukaan ikäerolla ei ole heille merkitystä - vaikka muille onkin. Vicky mainitsee alkaneensa nauttia seksistä vasta 30-vuotiaana. Hän uskoo seksuaalisuuden olevan naisilla huipussaan 30-40-vuotiaana. No, tämän artikkelin mukaan olen siis huipulla!

Palaan ikäeroon myöhemmin - nyt seksiin. Vicky sanoo nyt tietävänsä mitä tahtoo, mikä toimii ja miten itsetunto vaikuttaa nautintoon. Näinhän se menee. Olen kirjoittanut jo aiemmin kuinka itsensä hyväksyminen ja luottamus puolisoon lisää seksuaalisuutta ja nautintoa. Vicky koki heräämisen 30-vuotiaana, minä jokusen vuoden myöhemmin.

Nuorempana seksin funktio oli tyydytys. Kuka saa orgasmin ja missä kohtaa. Milloin yhdyntä kesti liian vähän aikaa, milloin liian pitkään. En pohtinut niinkään omaa tyydytystäni - vastapuolen tyydytys oli tärkein saavutus. Suoraan sanottuna seksi oli suhteeseen kuuluva velvoite, ei nautinnon lähde.

Harrastettuani seksiä yli kaksikymmentä vuotta ja jokusen kumppanin kanssa, uskoin edelleen, etten kykene nauttimaan seksistä tai saavuttamaan huippua muuten kuin klitoriksen kautta. Tyydyin kohtalooni, enkä lähtenyt kyseenalaistamaan omia, saatikka kumppanin taitoja seksin saralla. Seksi eteni saman kaavan mukaan - ensin klitoriksen hiplaamista, yhdyntä ja nukkumaan. Asiasta ei keskusteltu - ei puhuttu siitä mikä tuntuu hyvälle tai minkä asian voisi tehdä toisin. Toiveet ja fantasiat jäivät kummankin omaan käyttöön.

Erottuani pitkästä parisuhteesta, epäilin kyvykkyyttäni ja halujani seksin saralla. Tavattuani uuden puolisoni, tuli eteen myös se eka kerta. Olin ollut pitkään ilman seksiä, eivätkä ne harvat kerrat joita vuosien varrella oli ex-puolisoni kanssa harrastettu, luoneet toimintavarmuutta. En tiedä olinko jo saavuttanut tuon Vickyn mainitseman huipun uuden suhteen alussa, koska seksi on tuntunut taivaalliselle ja nyt tiedän miksi niin monet sitä hehkuttavat. Nyt uskallan nauttia, heittäytyä, keskustella, toivoa ja fantasioida - yhdessä puolisoni kanssa.

Mitä sitten ikäeroon tulee, yleisiin normeihin sopii pieni ikäero ja varsinkin niin päin, että mies on naista vanhempi. Helpompi on hyväksyä myös miehen ja naisen suurehkokin ikäero, jos mies on naista iäkkäämpi. Mutta entäs sitten kun tilanne on toisinpäin? Kylläpä sitä ihmetellään mitä mies näkee vanhemmassa naisessa tai siinä, kuinka puumaksi nainen voikaan heittäytyä.

Frederik suosittelee kaikille 30 vuotta nuorempaa kumppania. Hänen mukaansa se on kokemuksena nuoremmalle osapuolelle erittäin opettavainen, sillä vanhempi kumppani tuo suhteeseen elämänkokemuksensa! Eli ei väliä onko mies vai nainen vanhempi - kokemus lisää nautintoa!

No, meillä ei ihan tuota 30 vuotta ikäeroa ole ja kyllä tässä suhteessa kumpikin on tuonut kokemuksensa mukanaan - virheistä oppimalla pyritään rakentamaan parempaa parisuhdetta. Itselleni tuo ikäero on kuitenkin välillä haaste tai ehkä enemmänkin rasite. Olen miestäni muutaman vuoden vanhempi ja näin keski-ikäisen naisen katsonta kannasta jokaisella vuodella on merkitystä. Olen todennut, että mies ja nainen kokevat vanhenemisen eri tavalla - ne asiat, jotka voivat ahdistaa minua, ovat miehelleni täysin yhden tekeviä. Onko ryppyjä aamulla enemmän kuin eilen tai onko kiloja kertynyt reisiin vai pyllyyn? Hälläväliä sanoo hän!

Lainaan Kaisa Haataisen sanoja kuvaamaan keski-ikäisen naisen fiilareita:

Fjomppakarvoista sanon vain että ensimmäisen harmaan karvan löytäminen sieltä oli niin hirveää, niin hirveää. Kenties juuri se oli elämäni pahin kokemus? Hyvät naiset: älkää katselko sinne. KOSKAAN, vaikka gynekologinne muuta väittäisikin. Pullean vatsani paras puoli on, että en näe sen yli kovin helposti.

Mikäli haluaa noudattaa gynekolologin ohjetta ja vilkaista välillä sinne alaskin, niin minun ohjeeni on ajella kaikki karvat pois - eipä löydy niitä harmaitakaan! Toinen ohje jonka voin allekirjoittaa löytyi Iltalehden sivuilta.

Seksikkyys ei kuulu vain nuorille. Pukeudu vapaasti niin seksikkäästi kuin haluat. Muista myös tutustua seksuaalisiin tarpeisiisi, äläkä unohda, että nelikymppisenäkin nainen voi harrastaa elämänsä parasta seksiä.

Näiden sanojen myötä - nautinnollista viikonloppua!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Salaisuus intohimon säilyttämiseen

Sanotaan, että intohimo parisuhteessa loppuu usein alkuhuuman jälkeen. Jotkut sanovat intohimon päättyvän puolessa, toiset kahdessa vuodessa tai että se kestää 400 ensimmäistä seksikertaa. Varmasti monella alkuinnostus tasaantuu ja valitettavan monella intohimo jää arjen jalkoihin kokonaan. Sitten on kuitenkin ne joilla se kestää läpi elämän.

Esther Perel on Belgialainen psykoterapeutti, joka on kirjoittanut useita kirjoja sekä tutkinut useiden pitkän parisuhteen intohimoisena säilyttäneen pariskunnan elämää.

Tässä yli 7 miljoonaa katselukertaa keränneessä TED -puheenvuorossaan hän paljastaa halun säilyttämisen salat. Kannattaa katsoa (puheessa on suomenkielinen tekstitys):



Elätkö pitkään kestäneessä parisuhteessa?
Oletteko pystyneet säilyttämään intohimon?
Miten onnistuitte siinä?

Kerro tarinasi kommenteissa