Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Ryhmäseksi - mauste vai parisuhteen killeri?

Jokaisella on varmasti jotain fantasioita seksiin liittyen - naisten salaiset fantasiat liittyvät mm. rajuihin otteisiin, strippaamiseen, kolmen kimppaan tai dominointiin. Fantasioita on varmasti yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Onko fantasioista sitten järkevää puhua vai johtavatko ne irtaantumiseen omasta kumppanista? Mielestäni fantasiat voivat toimia hyvänä mausteena parisuhdeseksille, vaikka joku voi kokea ne myös ahdistavina ja arvostelevina.

Olemme puolisoni kanssa jo useampaa kertaan kirjoittaneet fantasioiden kertomisesta toiselle ja kuinka fantasioista on saatu ideoita sänkypuuhiin. Koskaan en ole kokenut puolisoni fantasioiden loukanneen tai vahingoittaneen suhdettamme - toki fantasioiden kertomisessa tarvitaan pelisilmää. Fantasiat ovat mielikuvituksen tuotteita ja kuten jo totesin, voivat toimia myös seksin apuvälineenä. Fantasioita voi pitää yhtä todellisina kuin todellista tilannettakin ja parhaimmillaan fantasia voi tuoda lisämaustetta seksisuhteeseen.

Omaan kumppaniin liittyvät fantasiat ovat sallituimpia vaikka ratkaisevampaa kuitenkin on se, kuinka kukakin fantasioitaan käyttää. Hyvässä ja toimivassa parisuhteessa voi fantasioista myös puhua ilman, että toinen kokee fantasiat arvosteluksi tai painostukseksi tietynlaiseen seksiin.
Meille fantasioiden jakaminen on toiminut esileikkinä - jännittävänä ja hauskana sekä seksin tarkastelun erilaisesta näkökulmasta.

Fantasiamme liittyvät aina toisiimme tai yhdessä harrastettuun seksiin - ei ole ollut tarvetta haaveilla vieraiden ihmisten kosketuksesta, jotta pääsemme vauhtiin. Tai no, osittain varmaan vieraatkin ihmiset liittyvät fantasiointiin, sillä kumpikin meistä on myöntänyt ja kertonut kiinnostuksesta kolmen kimppaan tai ryhmäseksiin - irstasta fantasiointia siis.

Olkoonkin, että naiset fantasioivat seksistä toisen naisen kanssa hyvinkin yleisesti, on se silti tabu ja epäsovinnaista - ainakin joidenkin mielestä. Itse olen myöntänyt, että voisin kosketella tai suudella toista naista - ja turha sitä kai on kieltää, olen niin myös tehnyt. Mielestäni toisen naisen mukaan ottaminen omaan parisuhdeseksiin ei tunnu mitenkään vieraalta. Toki tämän fantasian yhteydessä on käyty keskusteluja rajoista ja tunteista, joita tilanne saattaisi nostaa esiin. Mieheni ei ole pakottanut minua toteuttamaan fantasiaani (jonka hän myös jakaa) vaan asia on nostettu esiin ja sitä on pohdittu kokeilemisen arvoisena mahdollisuutena.

No, entäpä sitten kimppakiva? Tämäkin on yksi naisten salatuista fantasioista - miesten kohdalla fantasia ei ilmeisemmin ole kovinkaan salainen. Olemme vieneet keskustelun myös tälle tasolle kolmen kimpan jatkona. Miltä tuntuisi jos samassa sängyssä olisi toinen pari? Miltä puolisostani tuntuisi katsella, jos toinen mies koskettelisi minua? Miltä minusta tuntuisi, jos mieheni harrastaisi yhdessä toisen miehen kanssa seksiä toisen naisen kanssa?

Mikä rajoittaa puhumasta fantasioistaan omalle ja turvalliselle puolisolle? Mielestäni fantasiointi lisää luottamusta ja rohkeutta puhua seksistä. Seksi saa lisäväriä ja -potkua fantasioinnista - ja nyt puhun vain lain sallimista ja mahdollisista fantasioista, rikollinen toiminta ei ole mielestäni kiihottavaa.

Meillä fantasioista puhuminen on joissakin tapauksissa saanut aikaa kokeiluja. On kokeiltu erilaisia välineitä, erilaisia asentoja sekä seksiä erilaisissa kokoonpanoissa - kyllä, fantasiat on viety käytännön tasolle. Mikäli fantasiat jatkavat eloaan ja kummallekin tulee sellainen olo, että jokin fantasia olisi kokeilun arvoinen, kannattaa kuitenkin ensin miettiä tarvitseeko fantasiaa toteuttaa? Onko fantasia sellainen joka parantaa suhdetta vai onko fantasia hyvä jättää mielikuvituksen tuotteeksi, jottei se pahenna parisuhteen tilaa.

Fantasian vieminen toteuttamisen asteelle vaatii empatiakykyä ja sosiaalista älyä, jotta fantasian toteuttamisen seuraukset kyetään arvioimaan realistisesti. Kannattaa myös pohtia onko parisuhde sillä tasolla, että fantasian toteuttaminen voisi tuoda suhteeseen hyvää oloa?

Kaikkia asioita pitää kokeilla kerran. No, ehkei edellä mainittu ohje päde seksiin. Jokaisen on itse pohdittava mihin on valmis ja millä tavoin on valmis avartamaan seksuaalista maailmaansa.  Kuten jo aiemmin totesin, moralisoijia ja niitä, jotka eivät ole valmiita laajentamaan käsityksiään seksistä löytyy aina. Silti nämä samaiset ihmiset valittavat seksin olevan aina samanlaista. Kuten jo aiemmin totesin, valinnan vapaus tulee olla. Fantasioiden toteuttamisesta saa olla erimieltä, eikä eri mieltä oleminen saa vaikuttaa parisuhteen laatuun. Hyvä parisuhde ei kaadu ehdotukseen eikä eri mieltä olemiseen.

Jokaisella on omat rajansa fantasioiden suhteen. Missä ne sitten kenelläkin kulkevat, täytyy selvittää itsekseen. Jokin ajatus voi olla omaa ahdasmielisyyttä tai mummolta peritty käsitys seksin likaisuudesta. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että omat rajat sulkevat ryhmäseksin tai pyllylle läpsimisen pois parisuhdeseksistä. Omaa tai puolison fantasiaa voi pohtia ja miettiä - millainen suhde fantasiaan itsellä on. Voiko omaa seksuaalista ajatusmaailmaansa muuttaa? Kannattaa myös pitää mielessä, että jos tänään jokin asia tuntuu kielteiseltä, voi ottaa aikalisän ja pohtia, voisiko fantasian toteuttaminen jonakin toisena päivänä olla mahdollista?

No, miten meidän parisuhteemme voi toteutettujen fantasioiden jälkeen? Mielestäni hyvin. Seksuaalinen maailma on hyvin lavea, uudet kokemukset ovat tuoneet mukavaa lisämaustetta suhteeseemme. Fantasioita toteuttaessamme olemme pitäneet kiinni siitä, että harrastammepa seksiä yhdessä, välineitä tai muita ihmisiä apuna käyttäen - on seksi aina meidän kahden välistä. Ja se keskustelun tärkeys - ennen ja jälkeen, avoimesti ja oma mielipide esiin nostaen.


5 kommenttia:

  1. Olen sen verran mustasukkainen, etten jakaisi omaa miestäni kenenkään kanssa. Hänkään ei kuulemma kaipaa suhteeseemme muita. Ryhmäjutut ei minua innosta edes ajatuksen tasolla. Fantasiana kiihottaa seksi jonkun muun miehen, kuin oman mieheni kanssa. Samoin fantasioin miehestäni sekstailemassa jonkun toisen naisen kanssa. Toteuttaa en näitä kuitenkaan halua.
    - Ruhtinatar -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kuten tekstissä kirjoitimme, jokaisella on omat rajat fantasioiden suhteen - niitä tulee kunnioittaa ja arvostaa. Fantasiointi voi tuoda seksiin mukavaa lisäväriä, ilman että niitä lähdetään toteuttamaan.

      Nautinnollista viikonloppua!

      JV/Pari

      Poista
    2. Ryhmäseksiä en harrasta suhteessa se on enemmänkin sellaista että firman pikkujouluissa mennään kolmen neljän kundin kanssa vähän syrjemmälle rietastelemaan

      Poista
  2. Me kokeiltiin ryhmää, tai parinvaihtoa miten sen ottaa... Samoilla jatkoilla kaveripariskunnan kanssa ristiin. Toisen pariskunnan mies koki mustasukkaisuutta, joten hyvässä sovussa keskeytettiin leikki. Ehdottivat uusintaa, mutta tällä kertaa eri osoitteissa, ei suostuttu. Meille homman juju oli siinä, että se oma rakas, turvallinen kumppani on läsnä ja osana sitä. Muuten kyllä oltaisiin valmiita koittamaan uudelleen, mutta jotenkaan ei sunnuntain kahvipöytä keskustelussa tule mieleen kavereille ehdottaa, että pantaisko porukalla. Täysin tuntematon pariskunta tuntuisi oudol ja hankalalta järjestääkin...

    VastaaPoista
  3. Sepä se... ryhmäseksistä tai parinvaihdosta ei voi niin vaan kahvipöydässä puhella, voi mennä pulla väärään kurkkuun ja kyläilykutsut vähentyä.

    Tuossa mitä kirjoitit, on ehkä se dilemma, johon parinvaihtajat usein törmäävät - kavereiden kanssa tuntuu kiusalliselta, tuntemattomien kanssa oudolle. On olemassa sivustoja, jota kautta voi lähteä hakemaan toista samanhenkistä paria. Toinen vaihtoehto kokeilulle voisi olla aikuisten bileet, jossa voi kokeilla tai vain katsella - fiiliksen mukaan��

    VastaaPoista