Seuraa blogiamme

SEURAA BLOGIAMME:
sekä Blogit.fi, Blogipolku.fi ja Bloglovin.com -palveluissa.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Standardiseksi

Luin eräältä palstalta, ettei suihinotto kuulu standardiseksiin. Mikä sitten on kenellekin standardia, mikä epänormaalia - mikä kuuluu parisuhteeseen ja mikä ei? Mielestäni aikuisten välisessä seksissä kaikki on sallittua ja ns. normaalia - toki kumppanin ehdoilla.

Seksissä tärkeintä on toisen kunnioittaminen, arvostaminen ja luottamus - ei se mihin asentoihin taipuu tai mihin koloon voi työntyä. Seksissä tulee olla yhteiset pelisäännöt, eikä ketään saa pakottaa mihinkään mikä ei tunnu hyvältä tai mikä tuntuu jo ajatuksena vastenmieliseltä. Omat rajat pitää tehdä kumppanille selväksi ja asioista tulee voida kieltäytyä, mikäli ne eivät tunnu itselle mukavilta. Tärkeää on myös kunnioittaa toisen rajoja.

Miksi sitten jokin asia voi itsestä tuntua epämiellyttävälle, vaikka kumppani siitä nauttisikin. Aina voi pohtia miksi esim. suihinotto tuntuu vastenmieliseltä - tai miksi omaa kehoa ei kehtaa näyttää. Toki omaan tai kumppanin vartaloon voi liittyä alueita, jotka aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia tai jopa vastenmielisyyttä. Tällöin pieni itsetutkiskelu voi olla paikallaan. Oman kehon virheet voivat olla itselle suurempia ongelmia kuin kumppanille. Meistä jokainen näkee omat virheensä, omat arpensa ja kilonsa isompina kuin kumppani. Itsestä pitää oppia pitämään kaikkine virheineenkin, näin myös voi saavuttaa seksin saralla uusia ulottuvuuksia ja oppia nauttimaan asioista, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet haasteellisilta.

En tarkoita, että peiliin katsomalla oppisi pitämään vaikka peppuseksistä, mikäli se ajatuksena tuntuu jo lähtökohtaisesti vastenmieliseltä. Kaikesta ei tarvitse oppia pitämään puolisonkaan vuoksi, mutta mitään ei myöskään kannata sulkea pois pelkästään sen takia, ettei se tuntunut ensimmäisellä kerralla kivalle. Olen itse oppinut pitämään - no, jopa nauttimaan monista asioista, mitkä ennen tuntuivat mitäänsanomattomilta.

Ensinnäkin puolisoni on saanut minut tuntemaan itseni haluttavaksi ja seksikkääksi, eikä seksiä tarvitse enää harrastaa pimeässä peiton alla. Toiseksi oman vartalon hyväksyminen lisää nautintoa seksiin. Kolmanneksi luottamus - kuten jo aiemmin kirjoitin, on luottamus seksissäkin se tärkein väline. Mitä enemmän toiseen luottaa, sitä enemmän uskaltaa antaa myös itsestään ja sitä enemmän seksistä nauttii.

Mutta voiko seksiä sitten luokitella normaaliin tai epänormaaliin? Kuka luokittelee mikä kuuluu normiin ja mikä ei? Toisille suihinottaminen, peppuseksi, piiskaaminen tai sitominen on erikoisuuden hakemista, toisille kahden aikuisen välistä nautinnollista seksiä - saman nautinnon tavoittelua, kuin toisille lähetyssaarnaaja asenossa peiton alla peuhaaminen. Aikuiset päättäköön mitä tekevät ja kuinka nautintonsa saavat, kunhan se tapahtuu lain sallimissa rajoissa. 

Suuseksi tuntuu herättäneen laajaa keskustelua puolesta ja vastaan. Toisille se on epämiellyttävää ja epänormaalia, toisten seksielämään se kuuluu isona osana nautinnon saavuttamista ja antamista. Itselleni seksissä yksi tärkeimmistä päämääristä on puolisoni nautinto. Mikäli puolisoni nauttii, saan itsekin enemmmän. Kyseisessä keskustelussa nousee esiin monessakin kohtaa, että naisen kuuluu antaa ja mies on saamapuolella - eikö seksin kuuluisi olla vastavuoroista?

Seksin ei pidä olla liian vakavaa, suorituskeskeistä tai erikoisuuden hakemista. Seksin tulee olla kivaa, arvostavaa, kunnioittavaa. Seksi voi olla rajua, hellää, kivaa ja jopa humoristista. Turha ryppyotsaisuus täytyy jättää sängyn ulkopuolelle. Olen oppinut tämän suhteen myötä nauttimaan seksistä. Saatamme viettää sängyssä tunteja toisiamme kosketellen, silitellen, hivellen. Puhumme, kokeilemme, haaveilemme, nauramme ja aloitamme alusta. Esitämme myös toiveita toisillemme, keskustelemme haluistamme ja uskallamme kertoa mistä pidämme. Aina ei mene ihan nappiin, mutta kokeilemalla oppii. Harjoiteltu on 989 kertaa!

Niin ja se suuseksi. Mielestäni se kuuluu seksiin, lisää nautintoa tai toimii esileikkinä. Ja kyllä - nielaistakin voi!

3 kommenttia:

  1. Standardiseksi... mitä sellainenkin sitten on...

    No joo, näin omasta näkökulmasta pidän suuseksiä niin tavallisena (ja nautinnollisena seksimuotona!), että olisi outoa, jos kumppani siitä kieltäytyisi. En siis varmaankaan voisi saada tarpeeksi tyydyttävää seksielämää sellaisen kumppanin kanssa. Anaaliseksikin on itselleni melko tavallista, mutta siitä kieltäytyminen olisi jo jotenkin enemmän ymmärrettävää.

    En siis tällä tarkoita sitä, että kenenkään täytyisi harrastaa mitään, mitä ei halua. Jos ei tykkää vaikka siitä "kaikkein tavallisimmasta"(?) asiasta eli yhdynnästä, niin sitten ei. Toivottavasti kaikki löytäisivät sellaisen kumppanin, jonka kanssa seksuaaliset mieltymykset menevät mahdollisimman hyvin yhteen! :)

    VastaaPoista
  2. 2. kommentin mies:
    Itsekin pidän suuseksiä hyvin tavallisena seksin muotona. Mielestäni suuseksissä korostuu nautinnon antaminen toiselle ja siksi tuntuu jopa hieman intiimimmältä kuin ns. tavallinen yhdyntä.

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä 2. kommentin miehen kanssa. Suuseksissä on kyse (ellei olla 69:ssä) keskittymisestä toisen nautintoon ja siinä mielessä täydellisestä omistautumisesta toisen mielihyvälle.

    JV / mies

    VastaaPoista