Rakastamisessa ei ole järkeä...

....eikä kuulukaan olla, koska rakkauden järkeistäminen on mahdoton tehtävä. Kukaan ei tiedä mistä se tulee, miksi se tulee ja millä perusteella se kohdistuu juuri tiettyyn ihmiseen. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että puhun nyt romanttisesta rakkaudesta, sellaisesta joka muuttaa kaiken vaaleanpunaiseksi ja saa aikuisen miehen kalenteroimaan koko elämänsä uusiksi löytääkseen mahdollisuuden viettää viisi minuuttia rakkaansa kanssa tai tekemään muita järjellä ajatellen täysin päättömiä asioita. Rakkaus lapsiin, vanhempiin, ystäviin, lemmikkeihin tai vaikka harrastuksiin on erilaista rakkautta. Itse asiassa olisi selkeämpää, jos nämä kaksi rakkauden eri lajia olisi nimettykin eri tavalla.

Niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaa, niin rakkaus on minulle kaikista kirkkaimmin konkretisoitunut riitatilanteissa. Olen työni vuoksi kokenut neuvottelija ja jopa hyvä siinä. Olen harjoitellut tunteiden hallintaa, oppinut näkemään oleellisen ja pystyn työntämään oman ylpeyteni sivuun tavoitellun lopputuloksen vuoksi. Toki koen pettymystä, vihaa, kateutta, iloa, surua, vitutusta ja väsymystä, mutta ne ja kaikki muutkin tunteet ovat hallittavissa harjoittelemalla. Ne voi järkeistää, käsitellä ja hyödyntää voimavarana silloin kun ne palvelevat tarkoitusta ja työntää ne sivuun silloin kun ne ovat haitallisia. Ei se tietenkään helppoa ole, enkä aina onnistu siinä 100 %, mutta se on harjoittelusta kiinni ja mitä enemmän sitä treenaan, sitä paremmaksi siinä tulen. Ja on siitä hyötyä parisuhteen kaikissa käytännön asioissakin - mutta kun tullaan rakkauden äärelle, olen huomannut sen mahdottomaksi hallita.

Uskon, että rakkauden voi tuhota tukahduttamalla. Erityisesti riitatilanteissa, joissa toisen sanomiset, tekemiset tai käytös loukkaavat rakkautta - olisi helpompaa tukahduttaa tunne kuin antaa sen sattua. Mutta koska rakkauden syy ei ole tiedossa, niin en uskalla sitä mielenhallinnan opeilla työntää sivuun, koska en tiedä saako sitä kutsuttua enää takaisin.

Rakkaus on äärettömän raju ja raadollinen tunne. Se tarjoaa euforiaa ja mahdollistaa läheisyyden, yhteenkuuluvuuden ja täydellistymisen tunteen, mutta se aiheuttaa myös kipua silloin, kun sitä loukataan. Siksi se konkretisoituu minulle hyvin voimakkaasti riidan keskellä. Kaikkia muita tunteita pystyn kontrolloimaan riitelyn aikanakin, mutta silloin kun rakkaus kohtaa pahimman vihollisensa - välinpitämättömyyden, joka joskus esiintyy ylimielisyyden muodossa, menee vati totaalisesti nurin. Se on uusi, jopa mieltä järkyttävä tunne. Miten minä, joka en koskaan riitele, joka osaa hallita tunteensa ja neuvotella kaikkia tyydyttävän ratkaisun, menenkin yhtäkkiä täysin tolaltani? Pienen itsetutkiskelun jälkeen olen havainnut sen tapahtuvan aina kun kohtaan välinpitämättömyyttä (tai tulkitsen kohtaavani) rakkauttani kohtaan.

Tämän hämmentävän tunteen keskellä olen myös joutunut pohtimaan, miksi en ole sitä aiemmin tuntenut. Olinhan ollut kuitenkin yli 15 vuotta parisuhteessa ja naimisissa. Eikä se suhde ollut parisuhteena huono, päinvastoin siinä kyllä kunnioitettiin ja kuuneltiin toista, tuettiinkin. Ja jos jostain oltiin eri mieltä, niin se sovittiin. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka varmasti välittämistä ja rakkauttakin - sellaista jota tunnetaan ystävää kohtaan, oli olemassa, niin sitä rakkautta jota voi välinpitämättömyydellä loukata, ei ollut. Ehkä exäni tiedosti asian ja siksi päätti suhteen. Siitä olen hänelle kiitollinen. Molemmat voittivat. Molemmat saivat tilalle enemmän.

Tämän kokemuksen perusteella uskon ja yritän oppia hyväksymään, että rakkautta täytyy tuntea täysillä hyvässä ja pahassa. Jos rakkautta koittaa kontrolloida ja yrittää selittää itselleen sen ikävän puolen, niin katoaa terä siitä hyvästäkin.

En usko, että rakkautta voi järkeistää, sitä ei voi selittää toisen ominaisuuksilla, ulkonäöllä tai millään muillakaan argumenteilla. Jos rakkaus toista ihmistä kohtaan olisi vain tiettyjen ominaisuuksiensa summa, niin silloinhan sitä rakastaisi kaikkia joissa nuo ominaisuudet täyttyvät. Varmasti ulkonäöllä, persoonallisuudella (ja luonteella, jota nykyisestä puolisostani löytyy ihan riittävästi) ja muilla ominaisuuksilla on myötävaikutus rakastumiseen, mutta aukotonta selitystä ne eivät tarjoa.

Avoimen keskustelun merkitystä parisuhteessa oli vaikea ymmärtää ensimmäisten vakavien parisuhteiden tai ensimmäisen avioliiton aikanakaan. Ensin ei ymmärrä ja sitten kun alkaa ymmärtää, ovat tilanteet jo urautuneet sellaiseen asentoon, että kynnys muutokselle on liian korkea - on helpompaa antaa vain olla. Kun sitten lähtee näin keski-iän kynnyksellä toiselle kierrokselle, ovat lähtökohdat suhteeseen ja rakkauteen täysin erilaiset. Oli pakko miettiä mitä oikeasti haluan, miten suhde vaikuttaa lapsiin, miten ympäristö sen hyväksyy ja miten saadaan asiat käytännön tasolla pyörimään.

Parisuhteesta ja seksistä on varmasti molemmilla ollut toiveita, haaveita, pinttyneitä lapsuudenkodista opittuja malleja ja ajatuksia sekä harhakuvia täydellisestä rakkaudesta, parisuhteesta ja seksistä – täydellisistä asioista, joista voi lukea viihdyttäviä tarinoita naistenlehdistä tai iltapäivälehtien seksi- ja parisuhdeosioista.

Tämän asian edessä mekin olimme. Rakkaudesta huolimatta tarvittiin lukuisia keskusteluja yhdessä ja myös itsensä kanssa. Sitten kun päätös sitoutua uuteen suhteeseen oli tehty, huomattiin arkeen astuvan mukaan kaikki vanhat möröt - kaikesta huolimatta. Olimme sopineet (ja sopimus pitää yhä), että parisuhteessa voi ja pitääkin puhua ihan kaikesta. Keskusteluissa voi kertoa toiveensa, kuunnella,tehdä kompromisseja ja muita järkiperäisiä ratkaisuja. Pääsääntöisesti tämä myös toimii ja haasteita on tällä kokoonpanolla tullut vastaan sellaisella vauhdilla, että uskallan väittää suhteen kaatuneen niiden alle aikoja sitten, jos asioista ei olisi pystytty puhumaan.

Aivan kuten mielenhallintaa, fyysistä kuntoa tai pianon soittoa, myös parisuhdetta ja seksiä voi harjoitella. Ja varsinkin seksin harjoitteleminen on hyvinkin hauskaa! Nyt kun olemme sitä harjoitelleet kalenterin mukaan  959 kertaa, alkaa se jo aika hyvin sujua. Molemmat ovat löytäneet uusia ulottuvuuksia, nautinto on jo suurempaa kun olisi koskaan voinut kuvitella ja paranee koko ajan. Parisuhdekin on kehittynyt harjoittelun tuloksena. Kummastakaan ei tule valmista koskaan, mutta lähemmäs täydellistä päästään joka päivä.

Mutta en usko, että rakkautta voi harjoitella. Se tulee jos on tullakseen, se valitsee kohteen ja jos hyvä tuuri käy, on se molemminpuolista. Rakkaus kestää jos uskaltaa tuntea sen koko skaalalla kivusta nautintoon.

Note to myself:
Anna rakkauden roihuta, nauti, kestä kipu ja keskity harjoittelemaan parisuhdetta ja seksiä.